perjantai 7. syyskuuta 2012

Kokeilussa: Max Factor Pan Stik


Ostin tänään K-Citymarketista kokeilunhaluissani Pan Stikin. Se oli alennuksessa, ja itseltäni oli juuri sopivasti loppunut meikkivoidekin, joten päätin ostaa tuotteen. Tuote on normaalihintaisesti 11,20 ainakin tuolla Cittarissa, mutta plussakortilla hinnaksi tuli 8,95. Tämä kuulostaa mielestäni todella halvalta meikkivoiteeksi, yleensä ostamaani meikkivoiteeseen menee se vähintään 15 euroa.




Pan Stik on siis meikkivoidepuikko, jota voi käyttää kuten meikkivoidetta. Kokeillessani Pan Stikia, se kuitenkin tuntui enemmänkin peitepuikolta kuin meikkivoiteelta. Tuotteen jälki on todella peittävää, mutta se ei levittäydy meikkivoidemaisesti verrattaessa esimerkiksi L'orealin True Matchiin. Onhan siinä eri koostumuskin, mutta Pan Stik käyttäytyy aivan kuten peitepuikko. Suosittelisin tätä käyttämään ennemminkin epäpuhtaisiin kohtiin, tummiin silminalusiin ja mustapäiden peittämiseen kuin koko naamalle. Pan Stik jättää iholle öljymäisen pinnan, joten iho jää kiiltäväksi. Käytä siis ehdottomasti hyvää puuteria, jotta naama ei kiillä liikaa.

Suosittelen tätä kuitenkin kaikille, hinta-laatusuhde on aivan erinomainen. Alla näette hyvän kuvasarjan ja esimerkin siitä, kuinka peittävä Pan Stik oikeasti on. Kuvat ovat siis omasta ihostani, poskestani otettuja; ennen Pan Stikia, meikkivoiteen jälkeen, sekä lopuksi myös puuterilla. Ihoon on lisätty ainoastaan Pan Stikia ja Rimmelin puuteria, en laittanut kokeilua ennen naamarasvaa tai meikinpohjustusvoidetta, jotta tulos näkyisi ainoastaan Pan Stikistä.

Itselläni ei ole kovin hyvä iho, se vaihtelee kausittain. Se on pintakuiva mutta myös rasvainen, jossa on mustapäitä ja ajoittain ilmestyviä finnejä. Myös isot ihohuokoset näkyvät selkeästi. Tänään, kuten huomaatte ensimmäisestä kuvasta, se ei ainakaan ole ollut parhaimmillaan. Kuvat ovat otettu poskestani, jossa näkyvät selkeästi näppylät ja mustapäät. Yök minkä näköinen. :-(

Toisessa kuvassa lisäsin Pan Stikia. Kuten kuvasta huomaa, punaisuus ja näpyt häipyvät todella tehokkaasti näkyvistä. Iho näyttää nyt tasaisen väriseltä, eikä siinä ole läheskään niin selvästi erottuvia epäkohtia. Pan Stik on jättänyt ihon kuitenkin kiiltäväksi öljymäisen koostumuksensa takia.

Kolmannessa kuvassa poskeen on lisätty Pan Stik ja Rimmelin Transparent puuteri. Ero ensimmäiseen kuvaan verrattuna on huikea. Iho on nyt mattapintainen, tasaisen sävyinen, josta ei huomaa finnejä tai mustapäitä. Kyllä nyt kelpaa lähteä ulos, myös silmämeikki näyttää hyvältä tasaisen ihon kanssa! :)


Eikö olekin aikamoinen ero?

- Dreamer

14 kommenttia:

  1. Vou, aika hurja ero :o vois kyl tot jostain tarjouksesta ostaa, kun sais noi vanhatkin käytettyä:D

    VastaaPoista
  2. vau, mahtavaa jälkeä! :) myöhäiset synttärionnittelut!

    VastaaPoista
  3. Pakko ostaa tollasta, huikee ero :o!!

    VastaaPoista
  4. Määki oon joskus käyttänyt tota, oli ihan todella peittävää ja mielestäni aika riittoisaakin. Harmi vaan, ku oma iho on paikoin niin rasvoittuva, että tuo ei oikein pidemmän päälle sitten passannut. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä riittoisa ja peittävä, ihan kaikinpuolin mahtava tuote :) Joo itsekin täytyi vaihtaa tämä toiseen meikkivoiteeseen, iho innostui kukkimaan kun on sen verran rasvainen iho myös.

      Poista
  5. Millä levitit tota iholle :)? ja peittääkö hyvin myös tummia silmänalusia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peittää mielestäni todella hyvin tummat silmänaluset! :)

      Tuota Pan Stikia voi levittää ihan vain putkilosta esim. silmänalusille ja taputella sitten sormilla hyvin, mutta jos hygieenisemmin haluat toteuttaa, niin suosittelen ihan meikkivoide-/peitevoidesivellintä. :)

      Poista
  6. vau :o mikä ero . Ajattelin just itekkin ostaa tuota meikkivoidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ero on kyllä aika iso, kieltämättä :) Osta ihmeessä! Suosittelen käyttämän sitä samalla tavalla kuin peitepuikkoa, esim. silmänalusille ja epäpuhtauksien peittoon. Jos sitä koko naamaan laittaa, tulos voi olla liian pakkeloidun näköinen.

      Poista
  7. uuuh,tuo pitää kyllä nyt heti käydä ostamassa itelleni :D tummille silmänalusilleni varmaan hyvä tuote peittämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta ihmeessä! Peittää tosi hyvin tummat silmänaluset :)

      Poista

Kerro rohkeasti mielipiteesi!