Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. helmikuuta 2013

Uusia tauluja!




Nappasin tänään kaupasta mukaani edulliset, mutta kauniit taulut. Hinta oli todella naurettavan alhainen, vain kaksi euroa kappale! Itse tykkään näistä kovasti, mutta jätän ne vielä odottamaan tulevaisuuden omaa kotiani. Taulut ovat ihanan väriset ja juuri sopivan kokoiset. Olen muuten miettinyt, että jakaisin täällä blogissani hieman omaa elämääni enemmän, enkä pelkästään meikkivinkkejä. Mitä mieltä olette, pitäisittekö siitä? Toki blogini pysyy kosmetiikkapainotteisena, mutta olisi kiva kirjoitella myös muustakin!

Ps. Niin ja kuvissa vilahtaa myös uudet koristevalot, jotka komeilevat huoneessani yhden koko seinän mitalla katonrajassa. Aika kivaisat nämäkin :)

- Dreamer

maanantai 15. lokakuuta 2012

Pieniä sisustusjuttuja :)


Käytiin eilen poikaystävän ja hänen perheensä kanssa erikoisessa kaupassa, Kasvihuoneilmiössä. Olin ihan taivaassa, niin paljon ihania tavaroita siellä oli myynnissä. ''Tervetuloa Elisan ihmemaahan, josta ei puutu kani, kellot eikä peilit!'', lukee tavaratalon nettisivuilla. Lause on täyttä totta, sillä kaupassa on aivan kaikkea mitä kuvitella saattaa; valtavia antiikkisia huonekaluja, japanilaisia koriste-esineitä, sisustustarvikkeita, koruja, tuoksuja, lautapelejä jne jne. Katsokaa ihmeessä nettisivuilta mitä kaikkea se todella sisältää. Etenkin itse paikan päällä kannattaa käydä, siellä koko komeus on nähtävissä ja ostettavissa. 

Kuten kuvista näkee, löysin itse tosi kivoja tavaroita sieltä. Rakastuin eniten Cold/Hot Drinks ''tarjottimeen'', joka maksoi 12e. Marilyn Monroe -aiheisia tavaroita löytyi kivasti; 2 erilaista servettipakettia, 2e pkt, sekä ihania sytkäreitä, jotka olivat euron hintalapulla. Kaikkia sytkäreitä en itse pidä, mutta en malta odottaa, että pääsen käyttämään tarjotinta ja laittamaan servetit näkyville ihailtavaksi. Pitää ehdottomasti käydä toistekin, tavarat eivät todella olleet hinnalla pilattuja :)



Ps. Tämä ei ole mainos eikä sisällä mitään mainoslinkkejä. Halusin itse ottaa asian esille blogissani ja suositella sitä!

- Dreamer

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Lahjat & Ostokset

Jotta blogi jatkuis hyvin huonosta alusta välittämättä, on aika tehdä päivityksiä! Illalla väsäsin vielä uuden ulkoasun blogiin, ja tällä kertaa olisi vuorossa postaus, jossa esittelen esineitä, jotka on joko itse ostettu tai lahjaksi saatu :) Onneksi kerkesin vielä kuvaamaan tavarat ennen kuin alkoi sataa!

Harmikseni en ole löytänyt hirveästi kivoja vaatteita kaupoista, mutta kaikkea pientä senkin edestä :) Olen kuvannut myös ylioppilaslahjaksi saadut kivoimmat lahjat, jotka varmasti tulevat tarpeeseen!

Varoitus, kuvaryöppy alkakoon:

Ylioppilaslahja - Tää on aivan ihana ja suloinen! Varmasti pääsee baarikäyttöön ;)
Ylioppilaslahja - 3 vuoden oppikirjojen lukemisen jälkeen jaksaa silti keskittyä tähän romaaniin!
Oma ostos - Oli aivan pakko ostaa tällainen pieni puteli Guessin huumaavaa tuoksua, tykkään tykkään!
Poikaystävän äiti antoi samaa tuoksua olevan rasvan minulle, sillä ei itse pysty tätä käyttämään. Nyt on valinnanvaraa haluaako käyttää rasvaa tai hajuvettä :)
Oma ostos - Oli pakko ostaa Playboyn hajuvesi koska se maksoi vain 5e! Ihana tuoksu mutta saa suihkia vähän väliä, sillä tuntuu että haju katoaa nopeasti. No mitä halvalta tuoksulta voi odottaakaan!
Poikaystävä halusi välttämättä ostaa nää mulle kun pähkäilin viitsinkö itse ostaa. Ihanat ovat, peräisin Gina Tricotista.
Ylioppilaslahja - Ihanan ystäväni ostamat super kauniit korvakorut ja kaulakoru! Varmasti tulen käyttämään :)

Oma ostos - H&M :n alennusmyynnistä löydetyt ihan kivat korvikset.
Oma ostos - Seppälästä löydetyt ihanat lintukorvikset. Toisessa korvassa riippuu yksi lintu - toisessa taas kaksi! Tykkäsin korvisten epäsymmetrisyydestä.
Ylioppilaslahja - Oon ihan rakastunut näihin Iittalan Essence-sarjaa oleviin valkoviinilaseihin. Täydelliset, näitä pitää hankkia lisää! ;)
Ylioppilaslahja - Ihanat ja isot Iittalan Kartiolasit. Näitä hiekanvärisiä on mulla nyt 6 kpl ja sinisen värisiä 4 kpl. Hihi en malta oottaa, että pääsen käyttämään näitä omassa kodissa!
Oma ostos - Paras ostokseni ikuisuuksiin! Kuolattavan upeet kiilakorkokengät on nyt mun, suoraan Spirit Storesta! Hinta oli kuumottavat 59e, mutta mun vaan oli pakko ostaa ne. Nyt harjotellaan sit kävelemistä..
Korkoa 13cm ja platoo 3cm, auts!




Mitäs tykkäsitte ostoksista ja lahjoista?
Sateisia terveisiä :)
- Dreamer