Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hennes and Mauritz. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hennes and Mauritz. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. elokuuta 2012

Meikkitutoriaali - Kim Kardashianin inspiroima silmämeikki

Sain inspiksen Kim Kardashianista selattuani ympäri Googlea erilaisia meikkejä. Kuten kaikki tietävät, Kimin meikit ovat yleensä vahvoja ja näyttäviä. Etenkin smokey eyesit ovat todella vahvat, mutta kauniit. Itse en oikeastaan ikinä seuraa julkkiksien elämää tai lehtijuttuja ylipäätään, mutta Kimin meikit ovat jostain syystä kiinnittäneet huomioni jo monesti. Tarkoituksenani siis ei ole tehdä täysin samanlaista meikkiä kuin Kimillä, vaan meikata hänen meikkiensä pohjalta inspiroituneena omalle silmälle sopiva meikki.

Nämä alhaalla näkyvät kolme kuvaa Kimistä, jotka löysin täältä, inspiroivat minua tekemään tämän tutoriaalin. Meikki, jonka tein, on vahva ja näyttävä. Pääväreinä toimivat vaaleankeltainen/valkoinen, tummanruskea sekä musta. Erityisesti eyeliner ja tekoripset ovat vahvassa osassa tässä meikissä, sillä ne tuovat näyttävyyttä ja korostavat silmiä. Meikin saa vähemmän raskaaksi käyttämällä esimerkiksi vain pieniä tekoripsiä tai jättämällä ne kokonaan pois. Myös ohut rajaus keventää meikkiä. Päätin kuitenkin käyttää niitä huolettomasti omassa versiossani, sillä Kimin meikeissä näkyy monesti vahvat rajaukset ja suuret tekoripset.




Meikit, joita käytin:
  • Meikkivoide - L'oreal True Match
  • Puuteri - Rimmel
  • Silmämeikin pohjustusvoide - Lumene
  • Luomivärit - Maybelline New York, 720 Brownie Gold
  • Musta kajal - Lancome
  • Valkoinen kajal - Lyra
  • Eyeliner - Wet n Wild
  • Tekoripset - H&M



Kun olet pohjustanut luomesi, lisää vaaleata luomiväriä kaikkialle luomeen; liikkuvasta luomesta silmän sisänurkkaan ja aina kulmaluulle asti. Varoituksen sana! Jos käytät samaa luomiväriä kuin minä, 720 Brownie Goldia, lisää ensin joku vaalea mattapintainen luomiväri pohjalle. Brownie Goldin vaaleasta luomiväristä lähtee todella paljon glitteriä, eikä se peitä kovin hyvin luomen väriä, joten alle kannattaa kiinnittää jo joku peittävä luomiväri. Kuten kuvastakin näkyy, tämän luomivärin hileet varisevat luomilta aika lahjakkaasti.


Lisää ruskea luomiväri kuvan mukaisesti, selkeästi ylitse oman silmän. Muista häivytys! Häivytys on tärkeä osa silmämeikkiä, jotta luomivärit eivät ole liian vahvat tai selkeinä tönkköinä viivoina.


Levitä valkoinen kajali silmän vesirajaan varovasti, jotta et tökkäise silmää kajalilla. Myös silmän sisänurkkaan kannattaa lisätä joko valkoista kajalia tai vaaleaa helmiäisluomiväriä.


Levitä reilu rajaus eyelineriä aivan yläripsien läheisyyteen sekä hieman alaripsien alle. Eyelinerillä voi tehdä paksun tai ohuen rajauksen, mutta rajaus kannattaa ehdottomasti vetää aivan silmän sisänurkasta ylitse ulkonurkan. Rajauksen voi jättää kissamaiseksi, jos haluaa.


Laita ripsiväriä reilusti, jotta ripset näyttävät mahdollisimman pitkiltä. Älä kuitenkaan anna niiden paakkuuntua, kuten minä, joka mokasin yläripsien kanssa kiireissäni. Lopuksi, ripsivärien laiton jälkeen, on tehtävä viimeistely. Meikki saa olla hieman ''suttuinen'', sillä tässä meikissä pyritään saamaan hieman utuiset silmät. Jos eyelinerin jälkeä haluaa hieman pehmentää, kannattaa laittaa rajauksen päälle joko mustaa kajalia tai luomiväriä, niin yläripsien rajaan kuin alaripsienkin alle. Myös kissamaista rajausta voi pehmentää lisäämällä voimakkaammin luomiväriä silmän ulkonurkkaan.

Lopputulos näyttää tältä suurien tekoripsien kanssa: 



Luomiväri on hieman tummempaa, kuin miltä se kuvissa näyttää.


Mitäs pidätte? :)
- Dreamer

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kaikki kynsilakkani


Päätin katsastaa kynsilakkakokoelmani ja karsia sieltä turhat pois. Pois heitin 2 jämälakkaa, ja loput 45 lakkaa saivat paikan vielä hyllystä. Kuvista uupuu vielä Mavalan kynsinauhaöljy, vaikkei se kynsilakka olekaan. Lakkoja on kertynyt aika paljon, mutta haluaisin niitä vielä paaaljon enemmän! Olen vasta tänä kesänä tykästynyt erityisesti neonlakkoihin. Kaikki kirkkaat värit sopivat hyvin kesään, joten olen opetellut käyttämään niitä enemmän. Kirkkaat värit ja neonlakat puuttuvat vielä suurimmaksi osaksi kokoelmastani, joten pitänee haalia niitä jostain. Myös Konad-lakat kiinnostavat, pitäisi hankkia leimasimet ja laatat lakkojen kanssa.

Päätin esitellä teillekin, rakkaille blogin lukijoille, omistamani kynsilakat. Pistäkääs ehdotuksia mitä näistä lakoista nyt käyttäisin!

Ps. En ole meikkaillut nyt lähiaikoina mitenkään erikoisesti, joten meikkipostauksia ei ole tullut hetkeen. Malttakaa kuitenkin vielä hetki, lupaan niitä paljon lisää!


Mavalan lakat:
Vasemmalta oikealle: 34 Nicosia, Päällyslakka, Kynnenkovettaja, Pikakuivattaja ja 214 Violet diamond. Nämä kaikki ovat aivan huippuja! Vaikka omasta mielestäni aika kalliita, ehdottomasti rahan arvoisia.

KoneHELSINGIN lakat:
Vasemmalta oikealle: N012, U27, U23 ja U02
Vasemmalta oikealle: 821, U25 ja U28
Vasemmalta oikealle: U07, U11 ja U11. Kävi kämmi; ostin vahingossa 2 samansävyistä lakkaa. Täytyy etsiä uusi koti toiselle lakoista!
Vasemmalta oikealle: 102, 814 ja 393

KoneHELSINGIN/Flormarin lakat vain ovat ehdottomia suosikkejani, joten niitä löytyy eniten


 Casuellen ja Golden Rosen lakat:
Golden Rosen pinkki lakka 51 ja sininen 189. Olen erityisen rakastunut Casuellen tummanviolettiin glitterlakkaan sekä Golden Rosen pinkkiin lakkaan.


Seppälän/Tokmannin lakat:
Huomasin vasta nyt, että Party Colours-lakat ovat Evelinen! En löytänyt muista lakoista nimiä/numeroita, paitsi oikealla oleva vihreä/sininen lakka on 24 Shameless. Vaikka kaikki nämä ovat halppislakkoja, ne ovat silti olleet käytössäni aika paljon. Varsinkin Technicin punainen lakka on mahtava, ja kyllä huomaa pullon ulkonäöstä, että sitä on tullut käytettyä aika paljon.. :)


Evelinen lakat:
French Manicure-setti. Varsinkin tuo valkoinen lakka on todella tehokas ja täynnä väriä, eikä sitä tarvitse laittaa kuin enintään 2 kerrosta, jotta saa aivan valkoisen lopputuloksen.


L'orealin, Nivean ja Lumenen lakat:
Varsinkin L'orealin Chrome Shine on yksi ikisuosikeistani, siinä on niin mahtava sävy. En tiedä myydäänkö tätä enää, koska on niin vanha, mutta onneksi sitä on vielä aika paljon jäljellä.



2 Way lakka ja graffitilakat:
2 Way Art Pen on todella kätevä, kun siinä on koristelu- sekä lakkauspää. Myös nämä ostamani graffitilakat ovat ihan huippuja, ja olenkin käyttänyt niitä aika paljon.


Anytimen lakat:
Vasemmalta oikealle: 25, 7, 24 ja 32. Vaikka lakat ovat aika vanhoja, ne ovat silti vielä hyviä! Varsinkin 25, 7 ja 24 näyttävät kynnellä vielä todella hyvältä. 32 on kuitenkin liian väritön minulle, vaikkakin aivan kuin uusi, joten heitän sen varmaan jossain vaiheessa pois, ellei joku halua sitä minulta.

H&M :n lakat
Turkoosi lakka: Moody Model ja punainen lakka: Red Nail. H&M:n lakat ovat erinomaisia. Vaikka lakat ovat aikamoista litkua, ne kuivuvat nopeasti, eikä niitä tarvitse laittaa montaa kerrosta. Pitäisi ostaa lisää!
Glitterit ostettu eBaysta

Pps. Lopuksi vielä oli pakko laittaa kuva tekokynsistä, jotka olen saanut. Eikö olekin suloiset! :3

Mitä piditte? Olisi kiva jos kommentoisittekin :)

- Dreamer

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mustan ystävä

Tänään olen selaillut aika paljon erilaisia nettivaatekauppoja, jos vaikka löytyisikin jotain ostettavaa. Päätin näyttää teillekin vaatteita, joista olen pitänyt kovasti, ja siksi teinkin muutamat kollaasit eri vaatekaupoista. Tarkoitukseni siis ei välttämättä ole ostaa näitä, mutta tämänkaltaisia vaatteita/asusteita voisi hyvinkin nähdä päälläni. :)




H&M

  
Seppälä



Gina Tricot


Keräsin kolmesta eri vaateliikkeestä 6 kuvan kollaasin vaatteista, jotka osoittautuivat lemppareiksini sivuja selatessa. Katsastamatta jäivät tällä kertaa mm. Bubbleroomin ja Nellyn vaatteet, mutta eiköhän tässäkin ole jo tarpeeksi löytöjä. Ensimmäisen kuvan vaatteet ovat siis H&M :n sivuilta, toisen kuvan vaatteet Seppälän ja kolmannen kuvan vaatteet Gina Tricotin. Kuten jo postauksen otsikkokin kertoo, ei jää huomaamatta, että olen mustan ystävä!

Mitäs pitte?

- Dreamer 

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kesäinen meikki

Tämä viikko onkin sitten mennyt mm. blogin ja kavereiden kanssa. On tullut vietettyä oikein kunnolla aikaa ihanien ystävien kanssa. Tuli myös tsekattua keskiviikkona Tampereen keskustassa sijaitsevan Puuma-ravintolan vaahtobileet.. Oli ihan mahtava reissu! Julkasukelpoista kuvamateriaalia ei ole, mutta voin sanoa, että oli hauska kävellä neljältä aamuyöllä kaverille yöksi nukkuun aivan vaahdossa. Joka toinen vastaantulija tuli kysymään että missä me oikein oltiin oltu - kieltämättä varmasti huvittavan näköistä kun kaksi naista kävelee keskellä keskustaa aivan vaahdon peitossa päästä varpaisiin :D

Tänään sain aikaiseksi tehtyä yhden meikin - yllätys yllätys kesäisen. Musta tuntuu, että mun jokaisessa postauksessa sanotaan miljoona kertaa kesä, joten mainittakoon se vielä monta kertaa lisää. Kuitenkin, tämä meikki minkä tein, on siis vihreän, sinisen/turkoosin ja keltaisen sävyinen. Sopii siis kesään! Oon hirveesti höpötelly viime postauksessa, joten tällä kertaa meikin teko on ohjeistettu kuvallisesti.














Luonnonvalossa, luomivärejä ei ole vielä häivytetty




Aikamoinen ero, vai mitä? Yläkuvassa omat tynkäripseni, alakuvassa tekoripsien kera.


 Tekoripset - Seppälä
Ripsiväri - Rimmel
Vaalea luomiväri - Lumene Natural Code
Keltainen luomiväri - Anytime 
(voi että kuinka vanha tämä on, ja silti vielä käyttökelpoinen!)
Turkoosit/siniset luomivärit - H&M


Muistakaa kysellä, jos joku jäi epäselväksi! :)




Ihanaa viikonloppua teille!

- Dreamer