Näytetään tekstit, joissa on tunniste graffiti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste graffiti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kaikki kynsilakkani


Päätin katsastaa kynsilakkakokoelmani ja karsia sieltä turhat pois. Pois heitin 2 jämälakkaa, ja loput 45 lakkaa saivat paikan vielä hyllystä. Kuvista uupuu vielä Mavalan kynsinauhaöljy, vaikkei se kynsilakka olekaan. Lakkoja on kertynyt aika paljon, mutta haluaisin niitä vielä paaaljon enemmän! Olen vasta tänä kesänä tykästynyt erityisesti neonlakkoihin. Kaikki kirkkaat värit sopivat hyvin kesään, joten olen opetellut käyttämään niitä enemmän. Kirkkaat värit ja neonlakat puuttuvat vielä suurimmaksi osaksi kokoelmastani, joten pitänee haalia niitä jostain. Myös Konad-lakat kiinnostavat, pitäisi hankkia leimasimet ja laatat lakkojen kanssa.

Päätin esitellä teillekin, rakkaille blogin lukijoille, omistamani kynsilakat. Pistäkääs ehdotuksia mitä näistä lakoista nyt käyttäisin!

Ps. En ole meikkaillut nyt lähiaikoina mitenkään erikoisesti, joten meikkipostauksia ei ole tullut hetkeen. Malttakaa kuitenkin vielä hetki, lupaan niitä paljon lisää!


Mavalan lakat:
Vasemmalta oikealle: 34 Nicosia, Päällyslakka, Kynnenkovettaja, Pikakuivattaja ja 214 Violet diamond. Nämä kaikki ovat aivan huippuja! Vaikka omasta mielestäni aika kalliita, ehdottomasti rahan arvoisia.

KoneHELSINGIN lakat:
Vasemmalta oikealle: N012, U27, U23 ja U02
Vasemmalta oikealle: 821, U25 ja U28
Vasemmalta oikealle: U07, U11 ja U11. Kävi kämmi; ostin vahingossa 2 samansävyistä lakkaa. Täytyy etsiä uusi koti toiselle lakoista!
Vasemmalta oikealle: 102, 814 ja 393

KoneHELSINGIN/Flormarin lakat vain ovat ehdottomia suosikkejani, joten niitä löytyy eniten


 Casuellen ja Golden Rosen lakat:
Golden Rosen pinkki lakka 51 ja sininen 189. Olen erityisen rakastunut Casuellen tummanviolettiin glitterlakkaan sekä Golden Rosen pinkkiin lakkaan.


Seppälän/Tokmannin lakat:
Huomasin vasta nyt, että Party Colours-lakat ovat Evelinen! En löytänyt muista lakoista nimiä/numeroita, paitsi oikealla oleva vihreä/sininen lakka on 24 Shameless. Vaikka kaikki nämä ovat halppislakkoja, ne ovat silti olleet käytössäni aika paljon. Varsinkin Technicin punainen lakka on mahtava, ja kyllä huomaa pullon ulkonäöstä, että sitä on tullut käytettyä aika paljon.. :)


Evelinen lakat:
French Manicure-setti. Varsinkin tuo valkoinen lakka on todella tehokas ja täynnä väriä, eikä sitä tarvitse laittaa kuin enintään 2 kerrosta, jotta saa aivan valkoisen lopputuloksen.


L'orealin, Nivean ja Lumenen lakat:
Varsinkin L'orealin Chrome Shine on yksi ikisuosikeistani, siinä on niin mahtava sävy. En tiedä myydäänkö tätä enää, koska on niin vanha, mutta onneksi sitä on vielä aika paljon jäljellä.



2 Way lakka ja graffitilakat:
2 Way Art Pen on todella kätevä, kun siinä on koristelu- sekä lakkauspää. Myös nämä ostamani graffitilakat ovat ihan huippuja, ja olenkin käyttänyt niitä aika paljon.


Anytimen lakat:
Vasemmalta oikealle: 25, 7, 24 ja 32. Vaikka lakat ovat aika vanhoja, ne ovat silti vielä hyviä! Varsinkin 25, 7 ja 24 näyttävät kynnellä vielä todella hyvältä. 32 on kuitenkin liian väritön minulle, vaikkakin aivan kuin uusi, joten heitän sen varmaan jossain vaiheessa pois, ellei joku halua sitä minulta.

H&M :n lakat
Turkoosi lakka: Moody Model ja punainen lakka: Red Nail. H&M:n lakat ovat erinomaisia. Vaikka lakat ovat aikamoista litkua, ne kuivuvat nopeasti, eikä niitä tarvitse laittaa montaa kerrosta. Pitäisi ostaa lisää!
Glitterit ostettu eBaysta

Pps. Lopuksi vielä oli pakko laittaa kuva tekokynsistä, jotka olen saanut. Eikö olekin suloiset! :3

Mitä piditte? Olisi kiva jos kommentoisittekin :)

- Dreamer

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Glitteriä, glitteriä ja glitteriä!

Ebaysta tilatut glitterit ovat aiheuttaneet muutamia pommeja huoneessani tippuessaan maahan kansi auki! :D
Siinäkös onkin sitten ollut siivoamista..

Postausta taas... tällä kertaa kynsistä! Ne sitten jaksaakin aina aiheuttaa mulle päänvaivaa, enkä varmasti oo ainoa. Itselläni kynnet eivät ole olleet oikein ikinä kovin hyvässä kunnossa. Ne ovat olleet kovin katkeilevaa sorttia, mrrr! Johtuneekohan se sitten jotenkin vitamiineista.. Kuka tietää.

Lakkaustaitonikaan eivät ole mitään parasta, mutta kyllä tästä vielä parannutaan! Myös marmorointia olen koittanut, mutta omistan liian paksuja lakkoja siihen, putoavat vain palloina astian pohjalle eivätkä levity veteen :D Kovin on haaveita saada ihanat ja pitkät, sekä hyväkuntoiset kynnet, mutta aina sorrun repimään kynsiäni ja sitten laittamaan tekokynnet. On se varmaan kaunis näky kun tekokynnet lentelevät pitkin baarilattiaa kynsistäni, kun liimat ovat niin huonoja, että ne lähtevät päivässä pois :D Tosin mulla on myös se huono tapa, että jos pari tekokynttä irtoaa, revin kaikki muutkin pois. Hups..

Etten nyt ihan hauku kynsiäni lyttyyn, on ollut myös onnistumisiakin. Rakastan glitter- sekä graffitilakkoja, ja niillä onkin tullut pelailtua aika paljon.  Harmikseni en löytänyt yhtäkään hyvää esimerkkiä antavaa kuvaa miljoonista kuvatiedostoistani, olen näköjään osannut piilottaa ne liian hyvin. :(

Tässä kuitenkin yksi kuva ok-kynsistäni, jossa olen yhdistellut mustan kynsilakan lisäksi alempana olevan kuvan alemman rivin 2. ja 3. konehelsingin lakkaa:

En nyt sanoisi, että ovat onnistuneet kynnet, mutta yritystä on ollut!
Tähän lopputulokseen tarvittiin kaksi kerrosta Konehelsingin sinistä
lakkaa sekä yksi kerros siihen päälle glitterlakkaa.


Tässä kuvassa omistamiani kynsilakkoja, joita olen käyttänyt eniten tavallisten yksiväristen lakkojen lisäksi:

IsaDoran graffitilakat ovat olleet suhteellisen edullisia, mutta mielestäni laadukkaita tuotteita!
Konehelsingin lakat ovat todella edullisia ja hyviä :)




Unelmakynteni olisivat sopivan pitkät, hieman kaarevan tai ''neliön'' muotoiset, mutta eivät liian pyöreät tai terävät. Pituus ei olisi liian lyhyt eikä liian pitkä, keskiverto on täydellisin. Unelmalakkaus olisi jotain kiiltävää, glitteriä, muttei liian värikästä eikä liian mautonta. Jotta postaus olisi mahdollisimman epäselvä, laitan lopuksi muutamia kuvia haaveilemistani kynsistä. Ehkä tämä tuo jollekin teistä lukijoista myös lisää inspiraatiota kynsien lakkailuun! :)

Weheartit.com: