Näytetään tekstit, joissa on tunniste hajuvesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hajuvesi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Ihanaa naistenpäivää!

Oikein ihanaa naistenpäivää kaikille ihanille naisille! Vielä kerkesin kirjoittelemaan tämän päivän puolella. :) Sain poikaystävältäni aivan ihanan lahjan naistenpäivän kunniaksi, nimittäin Versacen Bright Crystal Absolu -tuoksun, sekä punaisen ruusun, johon oli laitettu söpösti sydän koristeeksi. Versacen tuoksun kanssa tuli myös pikkuruinen pullo kyseistä tuoksua, jonka voi sujauttaa helposti vaikkapa laukkuun mukaan. Todella söpö matkakokoinen pullo. Tuoksu on muuten aivan ihana!


Miten te vietitte naistenpäivää? :)

- Dreamer

maanantai 2. joulukuuta 2013

Oh Honey!

Jee, pian on joulu! Joululaulut soivat jo monessa paikassa, eikä lahjaostoksiltakaan ole vältytty. Itse olen ollut tänä vuonna ajoissa lahjojen suhteen, sillä olen suurimman osan lahjoista jo saanut ostettua.

Ostin myös itselleni aikaisen joululahjan, en kylläkään kovin jouluisen. Olen jo hetken aikaa ollut arkituoksun tarpeessa, sillä omistan suurimmaksi osaksi vain vahvoja tuoksuja, jotka sopivat enemmänkin iltakäyttöön. Tuoksuttelin Emotionissa todella monia eri vaihtoehtoja, mutten osannut päättää, minkälaisen tuoksun edes haluaisin. Ei sporttista, liian raikasta, vesimäistä.. Ääh!

Olen aina tykännyt voimakkaista ja hieman raskaista tuoksuista, joten oli todella vaikea löytää tuoksua, joka olisi sopivan pehmeä ja kevyt arkikäyttöön. Yritin pohtia eri vaihtoehtoja lukemattomia kertoja, mutta aina lopulta päädyin tähän yhteen ja samaan tuoksuun:


Marc Jacobsin Honey oli lopultakin tuoksu, johon päädyin yhä uudelleen ja uudelleen. Mietin, voiko tämä olla edes totta? En ole koskaan tykännyt Marc Jacobsin tuoksuista, pulloista puhumattakaan. Olen pitänyt tuoksuja liian keveinä, suhteellisen tylsinä tuoksuina. Pullot taas ovat olleet mielestäni ylityttömäisen mauttomia, vaikka moni niistä pitääkin. Jo pelkkä pullojen yliampuva ulkonäkö on saanut minut kauas Jacobsin tuoksuista, joten en edes tiedä miten päädyin tuoksuttelemaan Honeyta. Onneksi päädyin, sillä se oli pelastus arkeeni :)





Alkutuoksussa on päärynää, hedelmäcocktailia sekä mehukasta mandariinia. Sydäntuoksusta löytyy appelsiininkukkaa, persikkanektaria ja kuusamaa. Pehmeästä jälkituoksusta löytyy hunajaa, kultaista vaniljaa sekä pehmeitä puun tuoksuvivahteita.

Tuoksu on alussa ihanan kirpeä, sopivan raikas. Hetken päästä tuoksu muuttui kirpeästä todella pehmeäksi ja makeaksi, joka miellytti nenääni kovasti. Tuoksu jäi iholleni hedelmäiseksi ja makeaksi, muttei ollenkaan tunkkaiseksi. Se pysyi sopivan raikkaana loppuun asti eikä aiheuttanut inhotusta missään vaiheessa.

Jos tiivistäisin tuoksun esittelyn kahdeksi adjektiiviksi, ne olisivat ''ihana'' ja ''aurinkoinen''. Ne sopivat sekä pullolle että tuoksulle!


Joudun tunnustamaan myös sen, että pidän tästä pienestä pullosta hyvin paljon. Korkki on todella suloinen, eikä pullo ole kokonaisuudessaan liian yliampuva. 50 millin pullo on taas paljon koristeellisempi, mutta pidän tästä pienestä ja yksinkertaisesta paljon enemmän. Vaikka tuoksun pakkaus antaa oletuksen rönsyilevästä ulkonäöstä, sisältä paljastuu sopivan tyttömäinen pullo.

Tuoksusta voisin sanoa kaksi miinusta: hinta sekä pysyvyys. Mielestäni n. 53 euroa 30 ml pullosta on paljon, jos tuoksu ei kestä kovin kauaa. Tuoksu pysyy aika heikosti iholla, joudun päivän aikana suihkuttamaan sitä uudestaan pari kertaa. Onneksi sain tähän alennuksia, sillä en olisi ostanut tuoksua normaalihinnalla. Toisaalta hyväksyn arkituoksussa sen, ettei tuoksu pysy voimakkaana koko päivää. Ehkä en vain ole tottunut näin kevyisiin tuoksuihin vielä ;)


Iskevätkö Marc Jacobsin tuoksut teihin?

- Dreamer


torstai 27. kesäkuuta 2013

Roberto Cavalli Eau de Parfum


Rakas Guessin hajuveteni on pian loppunut, joten uusi hajuvesi on ollut etsinnöissä jonkin aikaa. Kymmeniä kymmeniä tuoksuja tuoksuteltuani yksi hyppäsi yli muiden, nimittäin Roberto Cavallin Eau de Parfum. Kauniille sekä upeasti koristellulle 30 ml pullolle tuli hintaa 49 euroa, mikä ei vielä koetellut kipurajojani tuoksujen ostossa. Kelpo ostos siis :)

Olen toisaalta hyvin nirso tuoksuissa, mutta toisaalta en pyri käyttämään samaa tuoksua vuodesta toiseen. Osalla ihmisistä on se jokin tuoksu, mitä he käyttävät ympärivuotisesti tai vaikkapa tiettynä vuodenaikana, mutta itse en ole ikinä pitäytynyt samassa hajuvedessä enempää kuin sen yhden pullollisen. Ainoastaan Viktor&Rolfin Flowerbomb on sellainen, jonka aion ostaa vielä uudelleen.

En pidä yltiömakeista, sporttisista tai liian raikkaista hajuvesistä. Kallistun myös yleensä enemmän voimakkaisiin tuoksuihin, enkä aina erottele päivä- ja iltatuoksuja. Toki oikein vahvat tuoksut (esim. Diorin Hypnotic Poison Eau Sensuelle) jätän mielelläni pois jokapäiväisestä käytöstä.

Jos ihastun tuoksuun, niin se vain tapahtuu. En jaottele tuoksuja merkkien tai ainesosien mukaan, vaan valitsen hyllystä summamutikassa tuoksun (pullon perusteella :D), tuoksuttelen ja arvioin sen. En ole hyvä arvioimaan tuoksuja, mutta olen huomannut tuoksuissani esiintyvän usein vaniljaa ja/tai appelsiininkukkaa. Sokoksen verkkokaupassa Cavallin tuoksu esitellään näin:

''Roberto Cavalli Glam on pehmeän voidemainen kukkaistuoksu. Tuoksu herättää heti huomion ja saa päät kääntymään. Alkutuoksussa valloittaa roseepippuri. Sydäntuoksussa paljastuu vilaus runsasta appelsiininkukkaa. Jälkituoksun täydentää aistillinen tonkapapu.''

 Eau de Parfum tosiaan on pehmeän voidemainen tuoksu. Joku voi mieltää voidemaisen tunkkaisena, mutta itse pidän tästä tuoksusta kovasti. Aluksi tuoksu on aika voimakas, mutta kun laitan suihkauksen iholleni ja annan hetken tasoittua, se muuttuu ihanan pehmeäksi. Itselläni tämä tuoksu ei muutu tippaakaan pistäväksi, vaan kestää iholla koko päivän mukavan pehmeänä eikä pistä nenään liian voimakkaana.

Poikaystäväni sanoi tuoksua hieman ''mummomaiseksi'', mutta kuitenkin hyväksi. Itse en pidä sitä mitenkään mummohajuvetenä, mutten erityisesti nuorillekaan suunnattuna. Tuoksusta tulee mieleen sensuelli ja itsevarma nainen. En nyt väitä olevani mikään sensuelli tai itsevarma, mutta pidän siitä silti kovasti! :D

Ps. Nonnulan Nonnu kirjoitti samaisesta tuoksusta myös kivan arvostelun. Tsekkaa tästä!

Pps. Jos innostuit, Cavallilta on tullut myös uutuustuoksu. Acqua on vieläkin kukkaisempi tuoksu, myöskin paljon raikkaampi. Sama pullo, mutta turkoosina. Katso tästä!

Onko tuoksu jollekin jo entuudestaan tuttu? :)

- Dreamer

maanantai 17. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 lempituoksut

Kun taas kerran yksi vuosi lähenee loppuaan, on aika muistella ja listata vuoden aikana tapahtuneita asioita myös kosmetiikan näkökulmasta. Ajattelin esitellä teille rakastamani hajuvedet, joista päätin valita tänä vuonna kolme kappaletta ylitse muiden. Flowerbomb (pitkäaikainen suosikkini, myös viime vuonna), Seductive ja Loverdose. Viktor & Rolfin Flowerbombia käytin vuoden alussa, Guessin Seductivea suihkauttelin kesällä ja nyt joulun aikaan Dieselin Loverdose löytyy joululahjatoiveistani.



Ensituoksu: Kalabrian bergamotti ja tee
Sydäntuoksu: intialainen osmanthus, sambac jasmiini,
 cattleya orkidea, freesia ja ruusut
Pohjatuoksu: myski ja patsuli





Alkutuoksu: bergamotti, mustaherukka ja päärynä
Sydäntuoksu: appelsiininkukka, jasmiini ja Florentine-kurjenmiekka
Jälkituoksu: vanilja, olibanum-hartsi ja kasmirpuu




Tästä en löytänyt parempaa tuoksukuvausta, paitsi sen, että tuoksussa on mandariinia, tähtianista, jasmiinia ja keikarinkukkaa. Sokoksen sivuilla kerrotaan myös, että tuoksun pyöristävät vanilja, lakritsilikööri ja santelipuu.

Kuvien lähteet: Flowerbomb, Seductive ja Loverdose

Mitkä ovat teidän lempituoksut? :)

- Dreamer

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Lahjat & Ostokset

Jotta blogi jatkuis hyvin huonosta alusta välittämättä, on aika tehdä päivityksiä! Illalla väsäsin vielä uuden ulkoasun blogiin, ja tällä kertaa olisi vuorossa postaus, jossa esittelen esineitä, jotka on joko itse ostettu tai lahjaksi saatu :) Onneksi kerkesin vielä kuvaamaan tavarat ennen kuin alkoi sataa!

Harmikseni en ole löytänyt hirveästi kivoja vaatteita kaupoista, mutta kaikkea pientä senkin edestä :) Olen kuvannut myös ylioppilaslahjaksi saadut kivoimmat lahjat, jotka varmasti tulevat tarpeeseen!

Varoitus, kuvaryöppy alkakoon:

Ylioppilaslahja - Tää on aivan ihana ja suloinen! Varmasti pääsee baarikäyttöön ;)
Ylioppilaslahja - 3 vuoden oppikirjojen lukemisen jälkeen jaksaa silti keskittyä tähän romaaniin!
Oma ostos - Oli aivan pakko ostaa tällainen pieni puteli Guessin huumaavaa tuoksua, tykkään tykkään!
Poikaystävän äiti antoi samaa tuoksua olevan rasvan minulle, sillä ei itse pysty tätä käyttämään. Nyt on valinnanvaraa haluaako käyttää rasvaa tai hajuvettä :)
Oma ostos - Oli pakko ostaa Playboyn hajuvesi koska se maksoi vain 5e! Ihana tuoksu mutta saa suihkia vähän väliä, sillä tuntuu että haju katoaa nopeasti. No mitä halvalta tuoksulta voi odottaakaan!
Poikaystävä halusi välttämättä ostaa nää mulle kun pähkäilin viitsinkö itse ostaa. Ihanat ovat, peräisin Gina Tricotista.
Ylioppilaslahja - Ihanan ystäväni ostamat super kauniit korvakorut ja kaulakoru! Varmasti tulen käyttämään :)

Oma ostos - H&M :n alennusmyynnistä löydetyt ihan kivat korvikset.
Oma ostos - Seppälästä löydetyt ihanat lintukorvikset. Toisessa korvassa riippuu yksi lintu - toisessa taas kaksi! Tykkäsin korvisten epäsymmetrisyydestä.
Ylioppilaslahja - Oon ihan rakastunut näihin Iittalan Essence-sarjaa oleviin valkoviinilaseihin. Täydelliset, näitä pitää hankkia lisää! ;)
Ylioppilaslahja - Ihanat ja isot Iittalan Kartiolasit. Näitä hiekanvärisiä on mulla nyt 6 kpl ja sinisen värisiä 4 kpl. Hihi en malta oottaa, että pääsen käyttämään näitä omassa kodissa!
Oma ostos - Paras ostokseni ikuisuuksiin! Kuolattavan upeet kiilakorkokengät on nyt mun, suoraan Spirit Storesta! Hinta oli kuumottavat 59e, mutta mun vaan oli pakko ostaa ne. Nyt harjotellaan sit kävelemistä..
Korkoa 13cm ja platoo 3cm, auts!




Mitäs tykkäsitte ostoksista ja lahjoista?
Sateisia terveisiä :)
- Dreamer