Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruskea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruskea. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. joulukuuta 2014

Kosmetiikkabloggaajien Joulukalenteri: Luukku 18


Saamme tänään avata 18. luukun yhdessä Hannan kanssa, kivaa! Hän kirjoittelee blogissa Kynsipöllö kosmetiikkapuussa. :) Hanna tekee jouluiset kynnet, ja minä jouluisen meikin.

Suoraan sanottuna mulla ei ole ollut yhtään joulufiilistä, joka johtuu siitä, ettei ole lunta. Vain pimeää, mustaa ja valotonta päivästä toiseen. Vaikka joululauluja on kuunneltu aika paljon, ei sekään ole auttanut. Itse ainakin tarvitsen ehdottomasti sen valkoisen lumen, jotta oikea fiilis tulee. Sama oli viime vuonna, jolloin ei ollut lunta ollenkaan.

Nyt lähiaikoina on muutaman kerran satanut lunta, joka on jäänyt jopa pariksi päiväksi maahan. Ja se ilostuttaa niiiin paljon! Mikään ei ole kauniimpaa kuin kimmeltävä lumi auringonpaisteessa. Se tuo heti valoa, joka piristää suunnattomasti. Innostuin jopa koristelemaan joulukuusen sekä sisustamaan asuntoamme hieman jouluisemmaksi. Kyllä se fiilis sieltä hiipii :)

Koska valkoinen lumi nostattaa fiilistä niin paljon, halusin sen näkyvän 18. luukussakin. Siispä tein meikin, johon lisätty jotain valkoista:






Ja kyllähän se meikkiäkin piristi! Valkoinen tekee meikistä hyvin raikkaan ja freesin. Tein aika tavanomaisen silmämeikin, joka sopii jouluun; kultaista ja ruskeaa. Hieman luumun sävyäkin taitaa vilahtaa.

Itse olen aina tykännyt valkoisesta meikissä, mielestäni se sopii lähes meikkiin kuin meikkiin. Tällä kertaa valkoinen sai näkyä rajauksessa! Musta ja valkoinen rajaus yhdessä on yksinkertaisuudessaan näyttävä. Valkoinen rajaus tarvitsee mielestäni ehdottomasti tumman rajauksen kaverikseen, muuten lopputuloksesta tulee tönkkö. Mitäs tykkäätte? :)

Käytetyt tuotteet:

Silmämeikin pohjustus - UDEPP
Voidemainen luomiväri - NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Luomivärit - Coastal Scents 252 Eyeshadow Palette
Musta eyeliner - Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Eyeline
Valkoinen rajaus - Grimas Water Make-Up Pure, sävy: 001
Ripsiväri - Lancome Grandiôse
Tekoripset - Ardell tai Grimas
Ripsiliima - DUO



Ihanaa joulun odotusta!

- Dreamer

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Ruskea smokey + punaiset huulet






Kyllä huomaa, etten ole vielä paljoa oleillut auringossa.. :D

Huulilla ihana uusi punainen, hieman oranssiin taittava puna, jonka saimme 
Tampere-miitin yhteydessä.



Käytetyt tuotteet:

Meikkivoide - Lumene CC-voide, sävy Light
Puuteri - Dr. Hauscka Compact Powder, sävy Translucent
Kulmat - Sleek Brow Kit, Dark + W7 kulmageeli
Varjostukset - Lumene Sun Radiance Face & Body Bronzer
Korostukset - Dr. Hauscka Illuminating Powder
Huulipuna - Yves Rocher Grand Rouge, sävy 43 Corail Incandescent

Silmämeikin pohjustusvoide - UDEPP
Tummanruskea luomiväri - Sleek Showstoppers, sävy: Graphite
Vaaleampi ruskea luomiväri - Urban Decay Deluxe Shadow Box, sävy: Underground
Musta luomiväri - Sleek Showstoppers, sävy: Ultramattes V2
Vaalea luomiväri häivytykseen - Sleek Showstoppers, sävy: Sparkle
 Eyeliner - Rimmel Glam Eyes Professional Liquid Liner, sävy: Black Glamour
Ripsiväri - E.l.f Lengthening & Volumizing Mascara, sävy: Black
Tekoripset - Ardell Glamour, 105 Black
Ripsiliima - DUO

Mikä on teidän suosikkipunanne? :)

- Dreamer

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Violettia & turkoosia

Pahoittelen taasen pienestä blogitauosta. Kamera on ollut muiden matkassa tässä hetken aikaa, joten kuvia en ole saanut otettua. Laiskana en ole myöskään aiemmin ottanut kuvia valmiiksi postauksia varten, joten ei ole ollut mitään varalla yllättävään taukoon. Mutta täällä taas! Olen jo ikävöinut teitä ihania lukijoita :)

Tämänpäiväisessä meikissä on siis violettia luomiväriä yhdistettynä turkoosiin sisärajaukseen. Aika mahtava yhdistelmä mun mielestä, sopii todella hyvin kesäiseen iltameikkiin.



Käytetyt tuotteet:

Silmämeikin pohjustusvoide - UDEPP
Voidemainen luomiväri - Maybelline Color Tattoo, sävy: 45 Infinite White
Vaalea luomiväri - Too Faced The Return of Sexy, sävy: 7 Year Itch
Vaaleampi violetti luomiväri - Too Faced The Return of Sexy, sävy: Hopeless Romantic
Tummanvioletti luomiväri - Too Faced The Return of Sexy, sävy: Primadonna
Sisärajauksen turkoosi/merensininen kajal - GOSH Let's Twist Eye Liner WP, sävy: 101 Aqua Line
 Sisärajauksen päälle taputeltu turkoosi luomiväri - Sleek Snapshots, sävy: Green Iguana
Ruskea kajal alaripsien alle - IsaDora Twist-Up Metallic Eye Pen, sävy: 54 Dark Brown
Ruskea luomiväri kajalin päälle - Too Faced The Return of Sexy, sävy: Maneater
Musta eyeliner - Sensai Liquid Eyeliner, sävy: LE01 Black
Ripsiväri - Lancome Hypnose Doll Eyes
Tekoripset - Ardell Glamour, 105 Black
Ripsiliima - DUO

Huh, siinä oli tuotteita kerrakseen..

Mitäs piditte? :)

- Dreamer