Näytetään tekstit, joissa on tunniste kultainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kultainen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri, luukku 22

Joulu tulee joka vuosi yhtä yllättäen. Tänä vuonna kaikki on jäänyt aivan viimetippaan. Joulusiivous tekemättä, kuusi koristelematta.. miten tässä nyt näin kävi? :D Itseasiassa kirjoitan tätä postausta kolmelta yöllä, jotta saisin edes tämän ajoissa valmiiksi.

Omaan joulufiilikseen on vaikuttanut suuresti sää. Musta ei tunnu yhtään jouluiselta, kun ulkona sataa vettä ja on +10 astetta. Se on vaan niin väärin! Ehkä juuri sen vuoksi koristelu ym. on jäänyt aivan minimiin. Niin kuin aikaisemminkin olen kertonut, niin lumi on se juttu, mikä tekee mulle joulufiiliksen. Silloin, kun ensilumi tuli, huomasin saavani siitä aivan uutta puhtia. Laitoin sisälle koristevaloja, sytytin kynttilät. Jopa mies innostui ja meni laittamaan ulos kauniit jouluvalot. Nyt siitä lumesta ei ole mitään jäljellä. Ulkona on vain harmaata, ja kaikki on niin ankeaa. Yritän silti kuunnella jouluradiota, jotta edes pieni pilkahdus joulufiiliksestä säilyisi. Onneksi se huono sää unohtuu viimeistään jouluaattona, kun näkee ihania ihmisiä, nauttii hyvästä ruoasta ja iloitsee lahjojen antamisesta ja saamisesta. :)


Tällainen joulumeikki tupsahti luukusta. Halusin tehdä jotain hyvin simppeliä ja kaunista, jonka sävyt kuuluvat jouluun. Punainen, vihreä ja kulta ovat ne sävyt, joilla kuvailisin joulua. Tuskailin kuvien kanssa kauan, koska luonnonvaloa ei enää ollut saatavilla. Varjostukset häipyivät lähes olemattomiin, kullan kimallus ei näy hyvin, eivätkä silmämeikin sävyt ole läheskään niin upeita kuvassa kuin mitä oikeasti. Parhaani kuitenkin yritin! :)

Käytetyt tuotteet:

Pohja:
- Lumene CC-voide, sävy Light
- Kryolan Supracolor (highlight), sävy 406
- Covercover Loose Powder, Translucent
- MAC Powder Blush (varjostus), sävy Harmony
- MAC Mineralize Blush, sävy Please Yourself
- MAC Mineralize Skinfinish, sävy Soft & Gentle

Kulmat:
- Anastasia Beverlyhills Dibrow Pomade, sävy Dark Brown

Silmät:
- UDEPP
- Sleek Garden Of Eden -paletti, sävyt Fig, Fauna ja Tree Of Life
- Sleek Ultramattes V1 Brights -paletti, sävy Pow!
- L'oreal La Palette Nude 01 Rosé, sävy ensimmäinen vasemmalta
- Coastal Scents 252 Palette, punaisen sävyt
- Rimmel Soft Kohl, sävy 061 Jet Black
- Maybelline Master Precise Liquid Eyeliner, Black
- Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner, Black
- L'oreal Mega Volume Punky Miss Manga Mascara, Black
- Red Cherry Eyelashes, #82
- DUO Dark-Tone ripsiliima

Huulet:
-  Lancôme Le Contour Pro huultenrajauskynä, sävy 110 Rouge Tulipe
- NYX Matte Lipstick, sävy MLS10 Perfect Red
- Kultainen glitter (Tokmanni)

Kaikki kauneusbloggaajien luukut:

1.luukku Siamese Lipstick
2.luukku Ripsarit Poskilla
3. luukku Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters
4. luukku Riikka Amalia
5. luukku Pitkät kynnet
6. luukku Levoton tyttö
7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
14. luukku Dazzling Glow
15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
17. luukku Charming Nails
18. luukku In this part of town
19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
21. luukku Better Nail Day
22. luukku Hetkessä
23. luukku Elämää smykkinä
24. luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen


Vielä on pari luukkua mun jälkeeni :)


Ihanaa joulua kaikille!


- Dreamer

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Gold & Grey


Käytetyt tuotteet:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Coastal Scents 252 Ultimate Eyeshadow Palette
Rimmel Soft Kohl Pencil
Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Sleek Glitter Eyeliner, sävy: 274 Hollywood
Lancôme Hypnôse
DUO Dark-Tone -ripsiliima
Ardellin tekoripset 


Mitäs tykkäätte? :)

- Dreamer

torstai 18. joulukuuta 2014

Kosmetiikkabloggaajien Joulukalenteri: Luukku 18


Saamme tänään avata 18. luukun yhdessä Hannan kanssa, kivaa! Hän kirjoittelee blogissa Kynsipöllö kosmetiikkapuussa. :) Hanna tekee jouluiset kynnet, ja minä jouluisen meikin.

Suoraan sanottuna mulla ei ole ollut yhtään joulufiilistä, joka johtuu siitä, ettei ole lunta. Vain pimeää, mustaa ja valotonta päivästä toiseen. Vaikka joululauluja on kuunneltu aika paljon, ei sekään ole auttanut. Itse ainakin tarvitsen ehdottomasti sen valkoisen lumen, jotta oikea fiilis tulee. Sama oli viime vuonna, jolloin ei ollut lunta ollenkaan.

Nyt lähiaikoina on muutaman kerran satanut lunta, joka on jäänyt jopa pariksi päiväksi maahan. Ja se ilostuttaa niiiin paljon! Mikään ei ole kauniimpaa kuin kimmeltävä lumi auringonpaisteessa. Se tuo heti valoa, joka piristää suunnattomasti. Innostuin jopa koristelemaan joulukuusen sekä sisustamaan asuntoamme hieman jouluisemmaksi. Kyllä se fiilis sieltä hiipii :)

Koska valkoinen lumi nostattaa fiilistä niin paljon, halusin sen näkyvän 18. luukussakin. Siispä tein meikin, johon lisätty jotain valkoista:






Ja kyllähän se meikkiäkin piristi! Valkoinen tekee meikistä hyvin raikkaan ja freesin. Tein aika tavanomaisen silmämeikin, joka sopii jouluun; kultaista ja ruskeaa. Hieman luumun sävyäkin taitaa vilahtaa.

Itse olen aina tykännyt valkoisesta meikissä, mielestäni se sopii lähes meikkiin kuin meikkiin. Tällä kertaa valkoinen sai näkyä rajauksessa! Musta ja valkoinen rajaus yhdessä on yksinkertaisuudessaan näyttävä. Valkoinen rajaus tarvitsee mielestäni ehdottomasti tumman rajauksen kaverikseen, muuten lopputuloksesta tulee tönkkö. Mitäs tykkäätte? :)

Käytetyt tuotteet:

Silmämeikin pohjustus - UDEPP
Voidemainen luomiväri - NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Luomivärit - Coastal Scents 252 Eyeshadow Palette
Musta eyeliner - Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Eyeline
Valkoinen rajaus - Grimas Water Make-Up Pure, sävy: 001
Ripsiväri - Lancome Grandiôse
Tekoripset - Ardell tai Grimas
Ripsiliima - DUO



Ihanaa joulun odotusta!

- Dreamer