Näytetään tekstit, joissa on tunniste silmämeikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste silmämeikki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri, luukku 22

Joulu tulee joka vuosi yhtä yllättäen. Tänä vuonna kaikki on jäänyt aivan viimetippaan. Joulusiivous tekemättä, kuusi koristelematta.. miten tässä nyt näin kävi? :D Itseasiassa kirjoitan tätä postausta kolmelta yöllä, jotta saisin edes tämän ajoissa valmiiksi.

Omaan joulufiilikseen on vaikuttanut suuresti sää. Musta ei tunnu yhtään jouluiselta, kun ulkona sataa vettä ja on +10 astetta. Se on vaan niin väärin! Ehkä juuri sen vuoksi koristelu ym. on jäänyt aivan minimiin. Niin kuin aikaisemminkin olen kertonut, niin lumi on se juttu, mikä tekee mulle joulufiiliksen. Silloin, kun ensilumi tuli, huomasin saavani siitä aivan uutta puhtia. Laitoin sisälle koristevaloja, sytytin kynttilät. Jopa mies innostui ja meni laittamaan ulos kauniit jouluvalot. Nyt siitä lumesta ei ole mitään jäljellä. Ulkona on vain harmaata, ja kaikki on niin ankeaa. Yritän silti kuunnella jouluradiota, jotta edes pieni pilkahdus joulufiiliksestä säilyisi. Onneksi se huono sää unohtuu viimeistään jouluaattona, kun näkee ihania ihmisiä, nauttii hyvästä ruoasta ja iloitsee lahjojen antamisesta ja saamisesta. :)


Tällainen joulumeikki tupsahti luukusta. Halusin tehdä jotain hyvin simppeliä ja kaunista, jonka sävyt kuuluvat jouluun. Punainen, vihreä ja kulta ovat ne sävyt, joilla kuvailisin joulua. Tuskailin kuvien kanssa kauan, koska luonnonvaloa ei enää ollut saatavilla. Varjostukset häipyivät lähes olemattomiin, kullan kimallus ei näy hyvin, eivätkä silmämeikin sävyt ole läheskään niin upeita kuvassa kuin mitä oikeasti. Parhaani kuitenkin yritin! :)

Käytetyt tuotteet:

Pohja:
- Lumene CC-voide, sävy Light
- Kryolan Supracolor (highlight), sävy 406
- Covercover Loose Powder, Translucent
- MAC Powder Blush (varjostus), sävy Harmony
- MAC Mineralize Blush, sävy Please Yourself
- MAC Mineralize Skinfinish, sävy Soft & Gentle

Kulmat:
- Anastasia Beverlyhills Dibrow Pomade, sävy Dark Brown

Silmät:
- UDEPP
- Sleek Garden Of Eden -paletti, sävyt Fig, Fauna ja Tree Of Life
- Sleek Ultramattes V1 Brights -paletti, sävy Pow!
- L'oreal La Palette Nude 01 Rosé, sävy ensimmäinen vasemmalta
- Coastal Scents 252 Palette, punaisen sävyt
- Rimmel Soft Kohl, sävy 061 Jet Black
- Maybelline Master Precise Liquid Eyeliner, Black
- Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner, Black
- L'oreal Mega Volume Punky Miss Manga Mascara, Black
- Red Cherry Eyelashes, #82
- DUO Dark-Tone ripsiliima

Huulet:
-  Lancôme Le Contour Pro huultenrajauskynä, sävy 110 Rouge Tulipe
- NYX Matte Lipstick, sävy MLS10 Perfect Red
- Kultainen glitter (Tokmanni)

Kaikki kauneusbloggaajien luukut:

1.luukku Siamese Lipstick
2.luukku Ripsarit Poskilla
3. luukku Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters
4. luukku Riikka Amalia
5. luukku Pitkät kynnet
6. luukku Levoton tyttö
7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
14. luukku Dazzling Glow
15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
17. luukku Charming Nails
18. luukku In this part of town
19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
21. luukku Better Nail Day
22. luukku Hetkessä
23. luukku Elämää smykkinä
24. luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen


Vielä on pari luukkua mun jälkeeni :)


Ihanaa joulua kaikille!


- Dreamer

tiistai 27. lokakuuta 2015

Sleek Garden Of Eden

 Tilasin jonkin aikaa sitten pretty.fi :stä uusia Sleekin paletteja muutaman kappaleen. Kaikki neljä palettia osoittautuivat ihaniksi, mutta näistä muista sitten myöhemmin. ;)

Garden Of Eden sisältää mm. todella kauniita vihreän sävyjä. Paletista viisi sävyä on mattaisia, loput helmiäisiä. Tykkään kun Sleekin helmiäisiä sävyjä saa kerrostettua lähes metallisen oloisiksi. Taaskaan ei ole mitään pahaa sanottavaa Sleekin paletista, tämä on ihan puhdasta rakkautta!


Tässä meikissä käytin Garden Of Eden -paletin sävyjä. Pohjustin luomet aluksi Urban Decayn Eyeshadow Primer Potionilla sekä NYX:n Jumbo Eye Pencilillä sävyssä Milk. Liikkuvalla luomella on sävyt: Adam's Apple, Fig, Evergreen, Fauna ja Tree Of Life. Luomivaossa käytin sävyjä: Entwined, Python, Paradise On Earth ja Eve's Kiss. Muistaakseni lisäsin myös hieman Zuiin mustaa luomiväriä sävyssä Black Diamond. Tekoripset on Red Cherryn, malli #523.

Mitäs tykkäätte? :)

- Dreamer

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Baby Blue

Sleekin Ultra Mattes V1 Brights -paletista löytyi ehkä maailman söpöin vaaleansininen


Käytetyt tuotteet:

NYX Jumbo Eye Pencil, sävy : 604 Milk
Sleek Ultra Mattes V1 Brights, sävyt:
Chill, Bolt, Bamm!, Crete, Floss ja Sugarlite
Zuii Organic Eyeshadow, sävy: Black Diamond
Kryolan Cake Eye Liner, musta
Maybelline Lash Sensational Mascara, musta
Tekoripset Grimas, 119
Ripsiliima DUO

Mitäs tykkäätte? :)

- Dreamer

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kuulumisia & UD Electric

Heipä hei te ihanat lukijat, joiden lukulistalla olen vielä pysynyt! Blogi-innostukseni oli aikalailla nolla kesällä. Tein ihan hulluna töitä, joten aika ja motivaatio puuttui täysin. En yksinkertaisesti jaksanut edes avata konetta.

Loppukesästä tein kuitenkin jotain, joka muutti elämäni täysin uuteen suuntaan. Nimittäin hain maskeerauskouluun! Monivuotinen haaveeni on nyt vihdoinkin toteutunut, ja olen niin onnellinen tällä hetkellä. :) Pääsin nimittäin Tampereen Koulutus-Centeriin, Make-Up Artist Academyyn, jossa opiskelen meikkaaja-maskeeraajaksi 9 kk kestävällä kurssilla. Tottakai tämä tarkoittaa myös sitä, että blogini elpyy vihdoin. Lisäilen kuvia koulun etenemisestä kunhan vain saan kuvia kasaan (ja tottakai luvan malleilta julkaista niitä). Tämän lisäksi olen saanut paljon boostia tehdä meikkejä vapaa-ajallakin, joten niitäkin on luvassa.

Mulla on ollut tosi ikävä bloggaamista, mutta jaksaminen ei ole yksinkertaisesti riittänyt. Joitakin meikkejä olen kesän aikana kuvannut, mutta ne ovat päätyneet vain Instagramiin. Sieltä mut tavoittaa aktiivisesti, joten seuraahan ihmeessä jos et vielä seuraa! Nimimerkkini on @hetkessa.



Tämän postauksen meikki on tehty uudella lempparipaletillani, ja kuten arvata saattaa, se sisältää hyvin värikkäitä luomivärejä. Urban Decayn Electric-paletti on suunnattoman upea paletti, jota on hyvin vaikea kuvata. Tämä paletti todellakin kannattaa katsastaa livenä, värien pigmentti on niin upean värikäs, ettei paletin upeutta voi mitenkään taltioida täydellisesti kuvaan.

Alla oleva kuva antaa jotain osviittaa paletin sävyistä. Kuva on otettu kännykällä, koska sain sillä värit toistumaan paremmin kuin järkkärin kanssa. Valehtelematta hämmästyn joka kerta paletin avatessani sitä, miten mitkään luomivärit voivat olla näin kirkkaita ja upeita!


Electric on yksinkertaisesti paras paletti mitä olen ikinä omistanut. Ja vielä todella laadukaskin. Vinkkinä vaan kaikille papukaijameikkejä rakastaville: tämä on todellakin must have! Ja mikä parasta, Urban Decayta saa nykyään Suomesta. Kävin paletin nappaamassa Tampereen Sokokselta heti avajaispäivänä.



Mitä Urban Decayn tuotteita teiltä löytyy? :)
Oliko UD :n tulo Suomeen iso juttu?

- Dreamer

torstai 16. huhtikuuta 2015

Iris Blossom


Hankin Clarinsin Iris Blossom -paletin viime vuoden lokakuussa, mutta korkkasin sen vasta tässä meikissä. Paletti on hyvin kaunis ja ylellinen, vuoden 2013 kevätkokoelmasta. Itselläni kylläkin tulee paletin sävyistä mieleen enemmän syksy kuin kevät. Mutta eipä tuolla väliä, erittäin ihanat ja käytännölliset sävyt ovat. :)

Pakko kyllä sanoa, että petyin palettiin tosi kovasti. Säästelin tätä palettia ja ihastelin sen kauneutta. Odotin siltä laadukkuutta, mutta paletista löytyikin vain hyvin kuivia luomivärejä. Jouduin kirjaimellisesti hinkkaamaan luomivärejä siveltimillä, ennen kuin sain tulosta aikaiseksi. Hyvin tiheäkarvaiseen siveltimeen tarttui parhaiten väriä. Silmämeikistä tuli lopulta ihan kiva, kun piristin muuten valjuksi jäänyttä meikkiä tuplarajauksilla sekä pienillä ''pisteillä''.

Laadukkaimmaksi sävyksi osoittautui ruskean sävy, joka oli vielä pehmeä ja sillä oli onneksi mutkatonta pelastaa ja häivyttää meikki. Huonolaatuisin oli ehdottomasti valkoinen, koska se sisälsi lähes pelkkää glitteriä, eikä pigmenttisyydestä ollut tietoakaan. Kuivin luomiväri oli taas musta, joka muistutti luomella lähinnä harmaata.

Huomasin tässä kuvia katsellessa, että paletin takana lukee Wet & Dry. Täytyykin ehdottomasti kokeilla kuinka luomivärit käyttäytyvät, jos lisään niitä kostealla siveltimellä. Toivotaan, että se pelastaa asian! Harmi, että kuivalla siveltimellä kokeilu oli ihan susi :( Tiedä sitten, oliko mun paletti jotenkin kerennyt kuivahtamaan tai muuten vaan maanantaikappale?



Käytetyt tuotteet:

UDEPP
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Clarins Iris Blossom -paletin kaikki sävyt
Chanel Le Crayon Yeux, sävy: 68 Khaki Doré
Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Lancôme Hypnôse
Depend Cleopatra-irtoripset
Duo Dark-Tone -ripsiliima


Onko Iris Blossom teille tuttu?

- Dreamer

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Gold & Grey


Käytetyt tuotteet:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Coastal Scents 252 Ultimate Eyeshadow Palette
Rimmel Soft Kohl Pencil
Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Sleek Glitter Eyeliner, sävy: 274 Hollywood
Lancôme Hypnôse
DUO Dark-Tone -ripsiliima
Ardellin tekoripset 


Mitäs tykkäätte? :)

- Dreamer

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Blue & Yellow


Väreillä leikittely on aina hauskaa! Sinisen ja keltaisen yhdistelmä on kyllä näyttävä. Vinkkinä silmän sisärajaukseen: Jos et omista värikkäitä kajaleita, taputtele valkoisen kajalin päälle luomiväriä. Itse taputtelin Coastal Scentsin paletista keltaista luomiväriä NYXin Jumbokynän päälle. 

Käytetyt tuotteet:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Coastal Scents 252 Ultimate Eyeshadow Palette
Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Lancôme Hypnôse
DUO Dark-Tone -ripsiliima
Seppälän tekoripset 


 Mitä kuuluu sinun kevätmeikkiisi?

- Dreamer

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Punaoranssi rajaus



Käytetyt tuotteet:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Coastal Scents 252 Ultimate Eyeshadow Palette
Zuii Organic Flora Eyeshadow, sävy: Black Diamond
Grimas Water Make-Up Pure, sävy: 505 (punainen rajaus)
Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Lancôme Hypnôse
DUO Dark-Tone -ripsiliima
Seppälän tekoripset


Mitäs tykkäätte? :)

- Dreamer

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Lime Green


Limenvihreästä taisi juuri tulla yksi lempiväreistäni :)

Käytetyt tuotteet:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Coastal Scents 252 Ultimate Eyeshadow Palette
Sleek Sparkle 2, sävyt: Mistletoe, Blue Spruce ja Glitz & Glamour
Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Rimmel Soft Kohl Pencil
Lancôme Hypnôse
DUO Dark-Tone -ripsiliima
Kiss Haute Couture Duo, Flirt -tekoripset


Mihin sävyihin päädyt useimmiten silmämeikissäsi?

- Dreamer

torstai 2. huhtikuuta 2015

Ice Queen


Hieman kylmempää fiilistä tänne kevääseen. :) Tämän päivän meikki koostuu sinisen sävyistä, hopeisesta glitteristä sekä rajauksilla kikkailusta. Onko tuolle sinisen sävylle oma sanansa? Mulla ei ole hajuakaan siitä, ja haluaisin tietää! Coastal Scentsin jättipaletista löytyi tämä upea sävy.

Käytetyt tuotteet:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Coastal Scents 252 Ultimate Eyeshadow Palette
Rimmel Soft Kohl Pencil
Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Sleek Glitter Eyeliner, sävy: 270 Ice
Lancôme Hypnôse
DUO Dark-Tone -ripsiliima
Seppälän tekoripset 


- Dreamer

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Red Smokey Eyes


Jos oranssi ei ole vielä tarpeeksi vaikea väri, niin punainen se vasta onkin. :D Punainen väri saa helposti silmät näyttämään tulehtuneilta. Itse käytän hyvin harvoin punaista meikissä, mutta sen tuoma efekti on kyllä toisaalta aika siisti. Tässä meikissä käytin Coastal Scentsin jättipaletista erilaisia punaisen, pinkin ja harmaan sävyjä. Rajausta en tehnyt ollenkaan eyelinerillä, vaan mustalla kajalilla, jonka pehmensin luomiväreillä. Tekoripsien laitto on muuten tuskaa ilman nestemäistä eyelineriä!

Käytetyt tuotteet:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Coastal Scents 252 Ultimate Eyeshadow Palette
Rimmel Soft Kohl Pencil
Lancôme Hypnôse
DUO Dark-Tone -ripsiliima
Seppälän tekoripset 


Onko punainen jees vai nou?

Ps. Näkyykö nuo kuvat teillä ihan överipunaisina? Mulla näkyy koneella normaalisti, mutta kännykällä katsottuna näyttää, että meikki olisi ihan ylimuokatun näköinen värien suhteen. :(

- Dreamer

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kuparia & oranssia


Etenkin oranssi on sellainen väri, joita harvakseltaan tulee laitettua luomille. Oranssi kyllä tuo vihreät silmät esiin, mutta se tekee helposti silmistäni rohtuneen näköiset. Sen vuoksi valkoinen sisärajaus ei tule kuuloonkaan, vaan oranssin kaverina täytyy ehdottomasti olla kunnon musta rajaus. Pitkästä aikaa tein myös erilaisen rajauksen, jossa rajasin silmät kokonaan.

Käytetyt tuotteet:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
NYX Jumbo Eye Pencil, sävy: 604 Milk
Coastal Scents 252 Ultimate Eyeshadow Palette
Rimmel Soft Kohl Pencil
Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Lancôme Hypnôse
DUO Dark-Tone -ripsiliima
Seppälän tekoripset
 
 
Onko oranssi/kupari käytössä teidän meikeissä? :)

- Dreamer

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Aqua Line



Silmän sisärajauksen teko jollain muulla kuin valkoisella/mustalla on todella piristävää :)

Käytetyt tuotteet:

Pohjustus - UDEPP
Luomivärit - Coastal Scents 252 Eyeshadow Palette, Sleek Snapshots: 
Humming Bird ja Green Iguana
Kajal - GOSH Let's Twist Eye Liner: 101 Aqua Line
Eyeliner - Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
Ripsiväri - Lancôme Grandiôse
Ripset - Seppälä
Ripsiliima - DUO

tiistai 17. helmikuuta 2015

Bohemian


Sleekin Showsoppers-paletti on koottu monipuolisista ja ehkä hieman erikoisistakin sävyistä, josta saa tehtyä meikin niin arkeen kuin juhlaan. Paletista löytyy sekä mattasävyjä että lähes voidemaisen pehmeitä helmiäissävyjä.

Showstoppersista ollaan montaa mieltä, mutta itse kuulun niihin, jotka tästä paletista kovasti tykkäävät. Minulla ei ole ollut tämän paletin kanssa ongelmia, ainoastaan mattasävyt ovat aavistuksen kuivia, mutta ne saa tahmealla pohjustajalla kyllä hyvin pidettyä kasassa. Yleinen ongelma Sleekin kanssa on ainoastaan se, että luomivärit ovat jopa niinkin pigmenttisiä, että niitä on joskus hieman hankala häivyttää. Mutta harjoitus tekee mestarin ;)

Tämänpäiväisen silmämeikin kohokohtana on Showstoppers-paletin sävy Bohemian. Upea korallin sävy, joka ei kuulu ainakaan mun jokapäiväiseen meikkiin. Se yhdistettynä harmaan sävyihin on aika metka yhdistelmä. Jopa niinkin metka, että näinhän voisi yhdistellä useamminkin! (Samantyyppinen kokeilu löytyy täältä)

Sävyt joita käytin meikissä, löytyvät nimettyinä ylimmän kuvan paletista.


Käytetyt tuotteet:

- UDEPP
- NYX Jumbo Eye Pen, sävy: 604 Milk
- Sleek Showstoppers, sävyt: Sparkle, Bohemian, 
Oh So Special, Noir ja Ultramattes V2
- Rimmel Glam'Eyes Professional Liquid Liner
- Maybelline New York Big Eyes Liner
- Lancôme Hypnôse


Mitäs tykkäätte? :)

Dreamer