Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukat. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. kesäkuuta 2012

Luonnon kauneutta

Kävin tänään pyöräilemässä ja mukaan tuli napattua myös kamera. Omalta kotipihaltakin löytyi kuitenkin paljon kuvattavaa, ja sieltä myös tämänpäiväiset kuvat tuli suurimmaksi osaksi kuvattua.

Vaikka kukat ovat ehkä jollekin tylsää katseltavaa, mä nään niissä vaan kauneutta. Ne on kuin verrattavissa ihmiseen; jokainen kukka on erilainen niin värin, rakenteen kuin muotonsakin mukaan. Ne toimivat erilailla ja kukkivat eri aikaan. Jokaisella on oma yksilöllinen elämänsä, mutta kukat ovat myös riippuvaisia esimerkiksi pölyttäjistä ja vesisateesta. Niin kuin me ihmisetkin olemme itsenäisiä, mutta myös riippuvaisia tietyistä asioista.


Halusin tuoda piristystä teidän päiväänne näillä ihanilla väreillä:
Kaikki kuvat ovat itse ottamiani. Ethän varasta :)

Ihanaa päivänjatkoa, toivottavasti tekin nautitte luonnon kauneudesta!

♥ Dreamer

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesä ♥

Loman alkuun on mahtunut kaikenlaista, niin on myös kuviakin :) Pari viimesintä päivää on mennyt täysin poikaystävän kanssa kuvaillessa puistoissa ja muualla. On ollut ihanaa ikuistaa kesäisiä päiviä ja ihania maisemia! Tässä ois muutamia otoksia:


Kamerana on toiminut ihan perus Canonin digikamera, ei ollut järkkäriä tällä kertaa mukana. Mielestäni kuitenkin aika kivoja kuvia tälläkin on tullut otettua :)
Mitä mieltä olette? 
 
Kesäinen kuva, joissa näkyy auringonvalo, järvi, kukat, puut..



Etana etana näytä sarves onko huomenna pouta! Tämmöinen suloisuus tuli bongattua puiston penkiltä :)



Ötökkäperspektiivistä (hieno sana) otettu kuva. Kylläpäs voikukka näyttää suurelta!





Tää on mun yks lemppareista! Aika perinteinen kuvaan-puuta-alhaalta-ylös-kuva, mutta värit ja lehdet pääsevät oikeuksiinsa tässä :)




Aurinkoista maisemaa :) Kuka arvaa mikä paikka on kyseessä?






Kaunein maisema ikinä mitä oon kuvannut! Löydettiin tällainen maisema eräältä todella syrjäiseltä rannalta, jonka hyttyset olivat vallanneet! Sain kokea hyttyslauman hyökkäyksen ja siitä muistona paukuraiset jalat ♥
Tässä kuvassa ihana auringonlasku ''autioine saarineen'' sekä kaksi hanhipariskuntaa joista toisella ihanat ja hellyyttävät 7 poikasta :3 aww






Perinteinen järvimaisemakuva! Kuka arvaa mistä tämmöinen löytyy?


Toivottavasti tekin olette löytäneet yhtä ihania maisemia!

Ps. Kaikki kuvat ovat itse ottamiani. Ethän varasta :)

- Dreamer