sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Maskeeraus: Murtunut ja tikattu nenä


HUOM! Ällötystä luvassa.



Eipäs sattunutkaan Dreameria leukaan, vaan nenään. Kamalan näköinen murtuma ja pahoin tulehtunut avohaava. Kaiken lisäksi tooodella huonosti tikattu!

..Vai olisiko sittenkin maskeeraus?

Tämä oli ensimmäinen kunnon maskeeraus, jonka tein itselleni arpivahan kanssa. Ja olen kerrankin todella tyytyväinen lopputulokseen. :)

Maskista tuli aika aidon näköinen. Grimasin Derma Waxia on yllättävän helppo käyttää, olen kylläkin saanut pyöriteltyä sen hieman liian tahmeaksi alussa. Grimasin Transparent Powderia käyttämällä tahmeus helpottaa ja opin varmasti myöhemmin oikean suhteen näiden käytössä. Myös Grimasin tekoveri (Filmblood A) on miellyttävää käyttää, hieman tahmeaa, eikä valu liian paljoa. Pysyy myös kiiltävänä ja kuivumattomana sopivan aikaa. Helpostihan sitä saa sitten lisättyäkin, jos tuntuu, että tekoveri kuivuu liian aikaisin. Tai lisää vaikka huulikiiltoa päälle!

Mustelmaisen ja tulehtuneen näköisen ihon sain Coastal Scentsin 252 luomivärin paletilla. Käytin sinisen, violetin, harmaan, punaisen ja aavistuksen vihreän sävyjä. Arpivahan rajat ja epätasaisuus tulevat jonkin verran esiin värillisiä sävyjä käyttäessä, mutta mielestäni se vain vahvistaa vaikutelmaa ruhjeista.

Lopuksi vain niitit naamaan ja menoksi!
 
Mitä mieltä olette? :)

- Dreamer

perjantai 24. tammikuuta 2014

Maskeeraus: Kuoriutunut iho



HUOM! Ällötystä luvassa.




 Yök, yök ja yök. Kamalan näköinen! Ihan kuin ihossani olisi jokin infektio ja iho kuoriutuisi naamasta irti. Mielestäni tästä tuli suhteellisen aidon näköinen, joten maskeeraus onnistui aika hyvin? Kokeilin eilen ensimmäisen kerran arpivahaa, joten tämä tulos on toiselta kerralta. Näitä on hauska väkerrellä ja nähdä muiden pelästyneet ilmeet. ;D Aiheuttaako kuvat teille inhotusta?

Käytetyt tuotteet:

- Grimas Derma Wax
- Grimas Transparent Powder
- Grimas Filmblood A
- Coastal Scents 252 Eyeshadow Palette


- Dreamer

torstai 23. tammikuuta 2014

Päivän meikki


Pitkästä aikaa vihreä meikki. Siinä viihtyy aina, vaikka aika harvoin tulee valittua vihreä sävy paletista.
 
Käytetyt tuotteet:

Meikkivoide - Lumene CC, sävy: Light
Puuteri - Rimmel Stay Matte, sävy: 001 Transparent
Varjostus - Lumene Face & Body Bronzer
Korostus - Sleek Contouring And Blush Palette, sävyt: Fair
Poskipuna - Clinique, Blushing Blush Powder, sävy: Iced Lotus
Kulmaväri - Coastal Scents 252 Palette
Kulmageeli - W7 Style Eyes, Brow & Lash Shaping GelSilmämeikin pohjustusvoide - UDEPP
Vaaleanvihreä kultaan taittava luomiväri - Sleek, paletti: Showstoppers, sävy: Bad Girl
Tummanvihreä luomiväri - Sleek, paletti: Bad Girl, sävy: Intoxicated
Valkoinen luomiväri - Sleek, paletti: Showstoppers, sävy: Me, Myself & Eye
Valkoinen kajal - We Care Icon, Magnetic Eyes Smooth Wear Eyeliner, sävy: 5 True White
Musta eyeliner - Rimmel, Exaggerate Eye Liner, sävy: 001
Ripsivärit - Clinique, Lash Power Mascara ja High Lengths Mascara
Huulipuna - Dior, Rouge Dior, sävy: 651 Tourbillon Pink

Ps. Punanaamiosta tilaamani paketti tuli eilen postiin! Se sisälsi mm. Grimasin tekoverta ja arpivahaa. Pysykää kuulolla ;)

- Dreamer

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kultainen glitterrajaus






Pääsin taas meikkailemaan ystäväni silmiä, joista nappasin tällä kertaa myös kuvat. Ruskean sävyisten luomivärien rinnalle sopii hyvin kultainen glitter, jolla saa kunnon säväyksen yksinkertaiseen ja neutraaliin meikkiin. Levitin glitterrajauksen siveltimellä sisänurkasta hieman yli ulkonurkkaan ripsirajan tuntumaan. Sen jälkeen levitin ohuen mustan rajauksen nestemäisellä eyelinerillä aivan ripsirajaan.

CCUK :n glitter eyelinerillä saa yhdellä siveltimen vedolla hieman glitteriä, mutta halusin kunnon yhtenäisen rajauksen, joten otin siveltimelle reilusti glitteriä ja levitin sitä luomelle niin kauan että tulos oli toivottu. Sen jälkeen annoin glitterrajauksen kuivua kunnolla ennen mustaa eyelineriä. Glitterrajaus voi olla joko paksu tai ohut, mutta suosittelen sen kanssa vielä ohutta mustaa rajausta, jotta silmämeikistä tulee huolitellun näköinen.

Käytetyt meikit:

Silmämeikin pohjustusvoide - Too Faced, Shadow Insurance Anti-Crease Eye Shadow Primer
Vaalea helmiäisluomiväri - Sleek, paletti, Snapshots, sävy: Martini
Vaaleanruskea mattaluomiväri - Sleek, paletti: Snapshots, sävy: Sand Walker
Ruskeat mattaluomivärit -  Sleek, paletti: Oh So Special, sävyt: Boxed, Wrapped Up
Ruskea rajaus alaripsien alla - Chanel, Le Crayon Yeux Precision Eye Definer, Brun-Cuivre 66
ja Sleek, paletti: Oh So Special, sävyt: Boxed
Glitter eyeliner - CCUK, Disco Queen Glitter Eyeliner, Groove (Gold) / 3
Musta eyeliner - Rimmel, Exaggerate Eye Liner, 001
Valkoinen kajal - We Care Icon, Magnetic Eyes Smooth Wear Eyeliner, 5 True White
Ripsiväri - Clinique, Lash Power Mascara, 001 Black Onyx


Loppuun vielä kuva, jossa meikitön ja meikattu silmä. Kyllähän siinä eroa on,
vaikka värit ovatkin kivan neutraalit :)

- Dreamer

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Weirdo



Meikki lähti taas kerran käsistä, kun aloitin maailailemaan kasvomaaleilla ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Lopputulos on vähintäänkin outo, kuvat taas hyvin vihaisia. :D Mitä te tykkäätte?

Valkoinen kasvomaali - Grimas Water Make-Up Pure, 001
Musta kasvomaali - Grimas Water Make-Up Pure, 101
Musta eyeliner - Rimmel, Exaggerate Eye Liner
Valkoinen luomiväri kasvomaalin päällä ja kulmaluulla - Sleek, paletti: Bad Girl, sävy: Innocence
Musta/hyvin tummanharmaa luomiväri - Sleek, paletti: Bad Girl, sävy: Underground
Hopeanharmaa luomiväri - Sleek, paletti: Bad Girl, sävy: Blade
Huulipuna - Dior, Rouge Dior, 651 Tourbillon Pink


- Dreamer

perjantai 27. joulukuuta 2013

Värikäs arkimeikki


Halusin pitkästä aikaa jotain piristävää väriä arkimeikkiin, joten päädyin ehkä hieman erikoiseen yhdistelmään; turkoosiin, kirkkaanvihreään ja harmaaseen. Väriyhdistelmästä tuli kyllä kivan näköinen, vai mitä mieltä olette? :)

Käytetyt tuotteet:

Pohjustusvoide - UDEPP
Harmaa luomiväri - Sleek, paletti: Showstoppers, sävy: Oh So Special
Valkoinen luomiväri kulmaluulla ja sisänurkassa - Sleek, paletti: Showstoppers, sävy: Me, Myself & Eye
Valkoinen kajal -  We Care Icon
Vihreä kajal - GOSH, Velvet Touch Eye Liner, Lemon Soda
Tummansininen kajal -  Rimmel, Exaggerate WP Eye Definer, 230 Deep Ocean
Turkoosi eyeliner - GOSH, Extreme Art Eye Liner, 11
Musta eyeliner - Rimmel, Exaggerate Eye Liner
Ripsiväri - Clinique, Lash Power Mascara ja High Lengths Mascara
Tekoripset - Seppälä
Tekoripsiliima - DUO Dark-Tone




- Dreamer