maanantai 13. toukokuuta 2013

Tatuoinnin esittelyä ja muuta höpinää





Ylempänä muutama hyvä biisi, jotka ovat olleet lähiaikoina kovassa kuuntelussa. :)

Mulla on ollut nyt hirveä pähkäily päällä, sillä päätin osallistua pariin meikkikilpailuun. Sain pari päivää sitten tehtyä vihdoinkin sellaisen meikin, jolla osallistuin Satun (Ripsarit Poskilla -blogin kirjoittelijan) järjestämään meikkikilpailuun. Kilpailun aiheena oli Unelmien kesä 2013, eli mielestäni aika laaja ja haastava, mutta mielenkiintoinen aihe. Tässä puhuttiin nyt nimenomaan kauneusmeikistä, joten hankaluuksia oli!

Olen sellainen meikkaaja, että vedän kaiken vähän överiksi. Ensimmäinen meikki, jonka tein kisaa varten, oli värikäs, koristeellinen ja liiankin erikoinen. Plääh, uusiksi meni. Toisessa meikissä oli sama homma, joten hylkäsin senkin. Kolmannella kerralla aloin olemaan tyytyväinen meikkiin. Siinä oli kaikki tarvittava: väriä, voimakkuutta ja pari pientä yksityiskohtaa. Ennenkaikkea se oli se mitä kilpailussa haettiin - nimittäin kauneusmeikki. Nyt vaan jännätään, kelle tulee voitto! Voin pistää kuvia meikistä sen jälkeen tänne bloginkin puolelle, kun kilpailun voittaja on julkistettu.

Toinen meikkikilpailu, johon aion osallistua, on Kosmetiikkaobsession Mizz Annien järjestämä! Aiheena on elokuvat, jossa meikki voi olla suoraan kopioitu valitsemastaan elokuvasta tai ottaa vain inspiraatiota siitä. Tässäkin kilpailussa on todella laaja aihe, elokuvia kun on aivan kaikenlaisia. Mulla on mielessä yksi elokuva, mutta en ole sittenkään varma mitä haluan. Kuinka hankalaa päättäminen voikaan olla!? Aikaa on muuten 15.5 asti, eli kaikilla on vielä aikaa osallistua. Osallistukaa ihmeessä, sillä palkinnot ovat kivat :) Siellä on meikkikisan lisäksi myös arvonta, johon voi osallistua.

Inspiraatio on hukassa aina silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsisi! Ehkä se tästä, onhan vielä pari päivää aikaa.. ;D

Jotta tämä postaus olisi mahdollisimman sekava, niin päätin esitellä teille myös tatuointini. En ole siitä vielä teille edes puhunut, joten olkaapa hyvät:



Mulla on siis yksi tatuointi, jonka otin niskaani 4.1.2012. Kuka tunnistaa kuvan? :) Itse tykkään todella paljon tatuoinnistani, ja sillä on myös tunnearvoa. Se tuo mieleen hyviä muistoja ja on kaikenlisäksi hyvin kaunis. Kuva on otettu juuri tuona samaisena päivänä, kun tatuoinnin otin, joten se punotti vielä kuvattaessa. Kuva on otettu juuri, kun olen putsannut sen ja ottanut kelmun pois, selässäkin näkyvät teipin jäljet.

Otin tatuoinnin Tampereella Kallas Tattoossa, ja se maksoi muistaakseni 180 euroa. Tatuoinnin ottaminen ei juurikaan sattunut, hieman kuin olisi raapinut niskaa. Välillä se myös kutitti, mikä oli aika hassua. Kuvasta tuli todella tarkka ja juuri sellainen kuin halusinkin, olen edelleen todella kiitollinen tatuoijalle hyvästä työstä. :) Lisää tatuointeja aion jossain vaiheessa hankkia, mutta en ole päättänyt vielä mitään varmaksi.

Mitäs te tykkäätte?

- Dreamer

5 kommenttia:

  1. No mut hei sä oot nii upea meikkaan ihan ammattilaisen tasoa niinku olen aiemminki maininnu ,onnea vaan kisoihin

    VastaaPoista
  2. todella ihana tatska,varsinki jos tykkää pupuista niinku mie :3 ja 3 lempi nro..ja kolme pupuu :))

    forangelseyes.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos, mäkin tykkään siitä ihan kympillä :3

      Poista
  3. Jee, tunnistan!
    Söpö on tatuointisi. :)

    VastaaPoista

Kerro rohkeasti mielipiteesi!