perjantai 23. elokuuta 2013

Pitkästä aikaa!

Voih, miten aika menee nopeasti! Kesät ovat bloggaamiselle haastavinta aikaa, ainakin omasta mielestäni, sillä päivät tuntuvat kuluvan todella nopeasti. Olen ollut koko kesän melkein töissä, joten vapaa-aika on mennyt esim. kavereiden näkemiseen ja muuten vain rentoutumiseen. Onhan se nyt vain mukavampaa olla ulkona kuin sisällä kyhjöttämässä :) Kesä alkaa pian olla ohi, joten syksyn tullen on myös enemmän aikaa blogille. Mulla on monta meikki-ideaa odottamassa, kunhan ne vain pääsevät toteutukseen asti.

Meikkejä olen tehnyt paljon, mutta kunnon kameraa ei ole ollut vähään aikaan lähettyvillä, sillä se on seilannut muualla käytössä. Huomenna teen kuitenkin häämeikin ystäväni siskolle, joka menee naimisiin. :) Myös ystäväni istuu meikkaustuoliini. Katsotaan, jos saisin napattua muutaman kuvan sekä luvan julkaisuun. Meikkiä olen harjoitellut kaksi kertaa, joten luulisi sen luonnistuvan hyvin. Onhan se kuitenkin jännää tositilanteessa, kun katastrofaalisia epäonnistumisia ei saa tulla. Kääk! :D

Tässä eilisen meikkiä:



Valkoinen kajali on taas saanut paikkansa hetkellisesti. Koko luomen pituudelle laittaessa se korostaa ja isontaa silmiä tavalla, josta tykkään kovasti. Valkoisen kaveriksi olen lisännyt tuplarajaukset, tekoripset sekä luomivakoon ruskeaa luomiväriä. Näin meikistä ei tule liian raskas, vaan se jää sopivan raikkaaksi.

Mitäs tykkäätte? :)

- Dreamer

8 kommenttia:

  1. Ihanan raikas ja huoliteltu meikki! Tuo valkoinen kajal tuo kivan lisän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :3 Itsekin tykkään tuosta valkoisesta, raikastaa meikkiä kovasti.

      Poista
  2. Voisitko joskus tehdä jonku oikeen hullun silmämeikin itellesi missä olisi mustaa ja vaikka jotain tosi kirkasta väriä!

    VastaaPoista
  3. Hirmu kiva kun postailit taas! :) Ihana meikki ja oot kyl törkeen kaunis!

    VastaaPoista
  4. Tykkään! Sulla on tosi kaunis silmän muoto :) Olis muuten kiva, jos jaksaisit listata käyttämäsi meikkituotteet vaikka tekstin loppuun. Mua ainakin kiinnostaisi mitä tuo valkoinen luomiväri/kynä on! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvä idea! Yritän muistaa jatkossa. Vaalea luomiväri on Coastal Scentsin 252 luomivärin paletista. Valkoinen kajal on We Care Iconin, ja se on aivan ihana! Levittyy todella pehmeästi eikä tarvitse paljoa painaa luomea vasten :)

      Poista

Kerro rohkeasti mielipiteesi!