maanantai 28. tammikuuta 2013

Skull Makeup



Mietin pitkään uskallanko laittaa tätä blogiin, mutta kaverin innoittamana lopulta sitten päätin. En oikein tiedä onko tämä onnistunut vai ei, olen selkeästi katsonut ja pohtinut tätä kuvaa liian kauan D: Päättäkää te; mitä mieltä ootte tästä meikistä? Mun ensimmäinen kokeilu kallon maalaamisesta, erityisesti purukalusto oli hankalahko maalailla.

- Dreamer

lauantai 26. tammikuuta 2013

Lumenen hohdeluomivärit

Sävy: 25 Marjasuolla/Berries in the Marsh
Sävy: 27 Kaislankukat/Reed Blossoms

Tällä kertaa kokeilin uusia Lumenen luomivärejä, jotka löysin Emotionista huimasta 70 % alennuksesta :) Noista olenkin jo haaveillut kauan, koska luomivärin koostumus ja ulkonäkö miellyttävät tosi paljon silmää ainakin omalla kohdalla. Tuon yhden luomivärin hinta on normaalisti 14.90e, joka on mielestäni ihan liikaa yhdestä ainoasta luomiväristä. Alennuksen jälkeen hinnaksi jäi enää 5 euroa, joten ne olivat ehdottomasti ostamisen arvoisia. Paras ostokseni vähään aikaan.

Luomivärit ovat ihanan muotoilunsa lisäksi todella silkkisen ja ilmavan tuntuisia, erittäin pigmenttipitoisia, sekä helposti levittyviä. Mitä enemmän luomiväriä lisäsi, sitä syvempi väri oli. Niitä oli kuitenkin ihana häivyttää, ja se onnistui helposti. Nämä Lumenen hohdeluomivärit osoittautuivat laadukkaiksi omasta mielestäni, ja aion käyttää niitä usein.Valitsin sävyiksi maanläheiset värit eli ruskean ja vihreän, jotka sopivat hyvin myös silmieni väriin. Suosittelen näitä luomivärejä kaikille!

Tekemässäni meikissä lisäsin ensiksi hieman vaaleaa luomiväriä silmän sisänurkkaan Coastal Scentsin paletistani, jonka jälkeen levitin Lumenen vihreää luomiväriä reilusti koko luomelle. Tämän jälkeen lisäsin Lumenen ruskeaa luomiväriä silmän ulkonurkkaan ja sen yli, häivyttäen vihreän ja ruskean rajan näkymättömiin. Lopuksi häivytin luomivärit ylöspäin käyttäen apunani vaaleaa luomiväriä., jolloin ei jää kauheaa rajaa siihen kohtaan mihin luomiväri loppuu. Rajausten ja eyelinerin jälkeen lisäsin Seppälän tekoripset, joissa oli timantit jo valmiina. Eivät ehkä maailman kauneimmat ripset, mutta tulivatpahan nekin käytettyä :)

 Ihanaa lauantai-iltaa teille!

Dreamer

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Diamonds are a girl's best friend


 Siinäpä teille muutama vinkki siitä, kuinka strasseilla saa arkisenkin meikin heti hienommaksi :)
 Kaikki mitä tarvitset on ripsiliima ja ''timantit'', siinä se!

  Dreamer

torstai 17. tammikuuta 2013

Tykkää facebookissa!

Blogillani on myös Facebook-sivut, käy tykkäämässä!

Yritän päivitellä sinne ahkerasti, joten näet sieltä missä mennään :)

Käy tykkäämässä:



- Dreamer

tiistai 15. tammikuuta 2013

ARVONNAN voittaja on...


Random.org :in arpomana Wet n Wildin tuotepaketin voitti tällä kertaa:



PAIPOX!

Otan nyt yhteyttä voittajaan sähköpostitse (hetkessablogi@gmail.com), jotta palkinto saataisiin mahdollisimman pian lähetettyä. Jos voittajasta ei kuulu viikkoon mitään enkä saa sähköpostiini vastausta, arvotaan palkinto uudelleen.

Onnea voittajalle 

- Dreamer

maanantai 14. tammikuuta 2013

Vielä on aikaa osallistua arvontaan!

Te jotka ette ole vielä osallistuneet, käykääpäs osallistumassa arvontaani :) Arvontapostaukseen pääset tästä linkistä:


Palkintona on Wet n Wildin ihania tuotteita, joten ei kun osallistumaan! Aikaa on huomiseen klo 15.00 asti.

- Dreamer

lauantai 12. tammikuuta 2013

Ystävälle meikkiä (ja kasvomaalaus), part 2


Toisesta meikistä ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa, joten aloin vain tekemään sitä ilman mitään erityisiä valmisteluja. Väreiksi päätimme yhdessä turkoosin, jonka jälkeen tein ensiksi silmämeikin. Turkoosi ja tumma luomiväri on hyvä yhdistelmä, joka toimii aina! Part 1 jälkeen halusin jotain räväkkää, joten kasvomaalaus oli kiva lisä jo muutenkin räikeään meikkiin. Silmän rajauksesta oli helppo lähteä maalaamaan erilaisia kiekuroita, jotka ylettyivät ylitse kulmakarvojen. Hiusrajan lähellä epäonnistuin hieman, sillä yhteen viivaan en saanut tehtyä ollenkaan kiekuraa, sillä se olisi levinnyt liikaa hiusten takia. Jätin sen ilman sitä, mutta meikki onnistui silti ihan kivasti. Mustien ja turkoosien kiekuroiden lisäksi halusin laittaa vielä ''timantteja'', jotka antoivat kivan säväyksen lopputulokseen. Mitäs te tykkäätte?


Yksi suloinen nalle oli sitä mieltä, ettei häntä sovi jättää huomiotta saatika kuvaamatta. :3

- Dreamer