tiistai 22. huhtikuuta 2014

Testissä: Lumenen vedenkestävä eyeliner

Sain Tamperemiitin goodie bagista kaksi kappaletta Lumenen vedenkestäviä eyelinereitä, joita testailin hieman skeptisesti. Minulle on joskus jäänyt huono maku Lumenen nestemäisestä rajauksesta, joten en ollut hirveän innoissani näistä. Etenkin vedenkestävyys oli miinus, sillä herkkäsilmäisenä pelkäsin tämän poiston olevan tuskaa. Annoin kuitenkin uuden mahdollisuuden, ja kuinkas kävikään?






Aika hyvin kävi, sillä näille on löytynyt paikka meikkipussissa. Goodie bagista ilmestyi kaksi sävyä, 4 Grey Crystal sekä 1 Intense Black, jotka ovat vuorotellen olleet lähes jokapäiväisessä käytössä.

Sävy 4 oli hyvin glitterinen tummanharmaa eyeliner, joka näytti erilaiselta eri kulmassa ja valossa. Aurinkoisessa säässä silmät kimaltelivat kauniisti, kun taas toisenlaisessa säässä eyeliner oli tavallisen tummanharmaan sävyinen. Grey Crystal on aavistuksen läpikuultava, joten voimakkaamman sävyn voisi saada lisäämällä sitä esimerkiksi mustan eyelinerin päälle. Sävy 4 on hyvä sävy niille, jotka eivät piittaa aivan mustasta rajauksesta, mutta haluavat kuitenkin pientä säväystä silmiin eyelinerillä.

Sävy 1 on taas todellakin nimensä veroinen, todella intensiivisen musta eyeliner. Ja hyvä niin, sillä mustan rajauksen pitääkin olla todella musta, eikä mikään haalea. Tämä on pysynyt jokapäiväisessä käytössä täysin moitteettomana.


Eyelinerit kuivuvat nopeasti, mikä on iso plussa. Eipä tarvitse raskasluomisena hirveän kauan kohotella kulmakarvoja. :D Mulla joskus tarttuu luomeen väriä eyelineristä myös pohjustajan kanssa, mutta näillä Lumenen eyelinereillä niin ei ole kertaakaan tapahtunut. Siitäkin todella iso plussa! Töissäkään ei tarvitse pelätä rinkuloita luomissa, vaikka syöksyisi hiki hatussa paikasta toiseen.

Yksi miinus on se, että eyelinerit jäävät kiiltäviksi kuivuttuaan. Sehän tarkoittaa sitä, että ne imaisevat itseensä helposti helmiäisen luomivärin, jolloin eyeliner ei enää näytäkään esimerkiksi täysin mustalta.

Toinen miettimistä aiheuttanut asia on eyelinerin sivellin, joka varmasti jakaa mielipiteitään suuntaan ja toiseen. Itse tykkään mahdollisimman ohuista ja taipuvista siveltimistä, jolla saa erittäin tarkkaa jälkeä. Lumenen sivellin on hieman huopamainen, jäykältä vaikuttava sivellin. Asia ei olekaan aivan niin kun sivellintä alkaa käyttämään - sehän myös taipuu! Ei ehkä niin paljoa kuin haluaisin, mutta jonkin verran kuitenkin.

En itse saa tällä aivan niin tarkkaa jälkeä kuin haluaisin, mutta joku toinen varmasti saa. Mieltymyksiä on niin monenlaisia. :) Positiivinen asia on kuitenkin se, että eyelinerin kärki taipuu edes vähän; se helpottaa varmasti monien ihmisten rajauksen tekoa.






Päivän päätteeksi meikinpoisto oli yllättävän helppoa. Rajausten teko ei kirvellyt silmiä yhtään, eikä myöskään niiden poisotto. En löytänyt aluksi vedenkestävälle meikille tarkoitettua silmämeikinpoistoainetta, joten lähdin poistamaan meikkiä aluksi pelkän veden avulla. Yllättäen, eyeliner lähti palasina silmien hieraisun jälkeen. En olisi kuvitellut, että nimenomaan vedenkestävä eyeliner lähtee palasina veden avulla!

Silmäni eivät vuoda tavallisesti ollenkaan, joten en osaa sanoa, vaikuttaako palasina lähtö negatiivisesti eyelinerin kestävyyteen. Minulle tämä oli kuitenkin hyvä juttu, ettei ole katastrofi, jos unohtaakin vedenkestävälle meikille tarkoitetun poistoaineen jokin kerta kotiin.


Tässä silmämeikissä olen käyttänyt Lumenen eyelineriä sävyssä 4 Grey Crystal. Kuten kuvasta huomaa, se näyttää eri kulmissa hieman eri sävyisiltä. 

Onko teillä kokemusta näistä eyelinereistä?

- Dreamer

13 kommenttia:

  1. Upea tuo hopeanhohtoinen rajaus!

    VastaaPoista
  2. En ole ehtinyt vielä testailemaan, jotenkin epäilyttää pysyvätkö nättinä mun luomilla kun tosiaan irtoavat lohkeamalla. Minä pidän rajausväreistä joita pystyn työstämään vähän pidempään ja jos väri kuivuu nopeasti niin yleensä se tarkoittaa sitä, että se helposti murenee pois vielä kun yritän rajausta piirtää. Minusta tuo harmaa on erityisen nätin näköinen ja on vähän harmi jos se ei minulla toimikaan. Jos kuitenkin toimii niin haluaisin hankkia myös sen ihan vaalean rajausvärin, se oli minusta tosi nätti kanssa. Kaunis silmämeikki muuten! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä alkavat murenemaan, jos kauhean kauan työstää! :/ Toivottavasti kuitenkin edes jotenkin toimii sulla, on nämä kyllä hinta-laatusuhteeltaan tosi hyviä. Se vaalea on aivan upea, pitää kyllä erikseen käydä ostamassa!

      Kiitos :)

      Poista
  3. Mä sudin näitä kämmenselkään siellä miitissä ja kolmannen päivän jälkeen hinkutin irti öljyllä. Aika vakuuttavaa. Jäi kaivelemaan se väritön kimalle, just eilen viimeksi hypistelin sitä kaupassa. Ehkä sellainen kestävä kimallerajaus pitäisi omistaa vain varmuuden vuoksi, vaikkei se ihan jokapäiväisessä käytössä olisikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin pysyi älyttömän hyvin kämmenselällä! Vaalein oli kyllä aivan upea, ehdottomasti pitää hankkia omaksi :)

      Poista
  4. Mulla nämä ei toiminut yhtään niinkuin olisin halunnut. Koska nää kuivuu niin nopsaan, en ehdi tekemään koko rajausta samantien ja kun yritän kerrostaa, ilmestyy rajaukseen raitoja ja aukkoja. En tykännyt vaikka miitissä kovin hyvältä vaikuttikin, buuuh.

    VastaaPoista
  5. Grey crystal näyttää älyttömän hienolta! Mä en oo vielä kerinnyt kokeilla näitä.. Nyt on kyllä matalampi kynnys, kun on nähnyt muiden tehneen meikkejä näillä.

    VastaaPoista
  6. Itse olen käyttänyt tuota eyelineriä jonkun aikaa ja mielestäni tuo on aluksi todella hyvää, mutta parin kuukauden käytön jälkeen koostumus alkaa mennä todella kökköiseksi :c

    VastaaPoista
  7. Oon just ettimässä uutta eyelineria, tästä oli paljon apua!

    VastaaPoista

Kerro rohkeasti mielipiteesi!