lauantai 21. joulukuuta 2013

Sugar Skull

Tämä on ensimmäinen sugar skull -meikkini ikinä, vihdoinkin sain tehtyä sen! Olen jo kauan suunnitellut kyseisen meikin tekemistä, mutten ole koskaan saanut sitä aikaiseksi. Ystäväni suostui taas kerran meikkimallina olemiseen, joten sain pitkästä aikaa maalailla muitakin kasvoja kuin omiani. :)



Meikin tein jo noin kuukausi sitten, mutta päätin julkaista nämä kuvat vasta nyt, sillä olin epävarma lopputuloksesta. Aluksi olin kovin tyytyväinen aikaansaannokseeni, mutta lopulta sugar skull näytti aivan liian yksinkertaiselta. Mielestäni kiekuroita olisi voinut maalata kasvoille paljon enemmänkin, koska lopputulos näytti ehkä hieman valjulta. Toisaalta kuitenkin glitter ja silmiä ympäröivät paljetit toivat meikkiin toivottua loistetta. Päätin olla ajattelematta liikoja ja näyttää nämä kuvat teillekin. :)

Mitä mieltä olette, jäikö tämä sugar skull liian yksinkertaiseksi?

- Dreamer 

maanantai 2. joulukuuta 2013

Oh Honey!

Jee, pian on joulu! Joululaulut soivat jo monessa paikassa, eikä lahjaostoksiltakaan ole vältytty. Itse olen ollut tänä vuonna ajoissa lahjojen suhteen, sillä olen suurimman osan lahjoista jo saanut ostettua.

Ostin myös itselleni aikaisen joululahjan, en kylläkään kovin jouluisen. Olen jo hetken aikaa ollut arkituoksun tarpeessa, sillä omistan suurimmaksi osaksi vain vahvoja tuoksuja, jotka sopivat enemmänkin iltakäyttöön. Tuoksuttelin Emotionissa todella monia eri vaihtoehtoja, mutten osannut päättää, minkälaisen tuoksun edes haluaisin. Ei sporttista, liian raikasta, vesimäistä.. Ääh!

Olen aina tykännyt voimakkaista ja hieman raskaista tuoksuista, joten oli todella vaikea löytää tuoksua, joka olisi sopivan pehmeä ja kevyt arkikäyttöön. Yritin pohtia eri vaihtoehtoja lukemattomia kertoja, mutta aina lopulta päädyin tähän yhteen ja samaan tuoksuun:


Marc Jacobsin Honey oli lopultakin tuoksu, johon päädyin yhä uudelleen ja uudelleen. Mietin, voiko tämä olla edes totta? En ole koskaan tykännyt Marc Jacobsin tuoksuista, pulloista puhumattakaan. Olen pitänyt tuoksuja liian keveinä, suhteellisen tylsinä tuoksuina. Pullot taas ovat olleet mielestäni ylityttömäisen mauttomia, vaikka moni niistä pitääkin. Jo pelkkä pullojen yliampuva ulkonäkö on saanut minut kauas Jacobsin tuoksuista, joten en edes tiedä miten päädyin tuoksuttelemaan Honeyta. Onneksi päädyin, sillä se oli pelastus arkeeni :)





Alkutuoksussa on päärynää, hedelmäcocktailia sekä mehukasta mandariinia. Sydäntuoksusta löytyy appelsiininkukkaa, persikkanektaria ja kuusamaa. Pehmeästä jälkituoksusta löytyy hunajaa, kultaista vaniljaa sekä pehmeitä puun tuoksuvivahteita.

Tuoksu on alussa ihanan kirpeä, sopivan raikas. Hetken päästä tuoksu muuttui kirpeästä todella pehmeäksi ja makeaksi, joka miellytti nenääni kovasti. Tuoksu jäi iholleni hedelmäiseksi ja makeaksi, muttei ollenkaan tunkkaiseksi. Se pysyi sopivan raikkaana loppuun asti eikä aiheuttanut inhotusta missään vaiheessa.

Jos tiivistäisin tuoksun esittelyn kahdeksi adjektiiviksi, ne olisivat ''ihana'' ja ''aurinkoinen''. Ne sopivat sekä pullolle että tuoksulle!


Joudun tunnustamaan myös sen, että pidän tästä pienestä pullosta hyvin paljon. Korkki on todella suloinen, eikä pullo ole kokonaisuudessaan liian yliampuva. 50 millin pullo on taas paljon koristeellisempi, mutta pidän tästä pienestä ja yksinkertaisesta paljon enemmän. Vaikka tuoksun pakkaus antaa oletuksen rönsyilevästä ulkonäöstä, sisältä paljastuu sopivan tyttömäinen pullo.

Tuoksusta voisin sanoa kaksi miinusta: hinta sekä pysyvyys. Mielestäni n. 53 euroa 30 ml pullosta on paljon, jos tuoksu ei kestä kovin kauaa. Tuoksu pysyy aika heikosti iholla, joudun päivän aikana suihkuttamaan sitä uudestaan pari kertaa. Onneksi sain tähän alennuksia, sillä en olisi ostanut tuoksua normaalihinnalla. Toisaalta hyväksyn arkituoksussa sen, ettei tuoksu pysy voimakkaana koko päivää. Ehkä en vain ole tottunut näin kevyisiin tuoksuihin vielä ;)


Iskevätkö Marc Jacobsin tuoksut teihin?

- Dreamer


maanantai 11. marraskuuta 2013

Kiekuroita ja värejä

Liian pitkän blogitauon jälkeen sain vihdoinkin inspiraatiota kirjoitella tännekin. Elämässäni on tapahtunut monia muutoksia, enkä ole ehtinyt keskittyä blogiin. Täällä ollaan silti taas! En ole edes miettinyt blogin lopettamista, sillä en osaisi luultavasti olla ilman blogia. Bloggaaminen se vain on niin mukavaa. Ihanaa, että olette jaksanut pysytellä laiskan bloggaajan lukijoina!

Tämänkertainen meikki syntyi Sleekin Acid-paletilla sekä Rimmelin Glam Eyes eyelinerillä. Tuttuun tapaan meikki meni hieman överiksi, kun maalailin kiekuroita koko luomen alueelle. Lopputulos oli mielestäni kuitenkin aika kiva :)


Mitä tykkäätte? :)

- Dreamer

torstai 5. syyskuuta 2013

Teemaviikko: Huulet - Päivä 4


Ajastettu postaus, sillä tällä hetkellä olen matkalla ystäväni kanssa risteilylle ;) Tänään on siis 20-vuotissyntymäpäiväni, jota juhlistamme risteilyllä Viroon. Viikonloppuna on luvassa vielä toiset juhlimiset hieman isommalla kaveriporukalla. Jee!

Halusin esitellä teille tänään todella kauniin huulipunan, nimittäin Wet n Wildin Fergie-sarjan Ferguson Crest Cabernetin. Sattumalta myös Muuttolintuja Syksyllä -blogin Joanna esitteli tämän ihanuuden postauksessaan. :) Punaa on minulla runsaasti huulissa, joten se näyttää luultavasti siksi tummemmalta huulissani kuin Joannalla. Kyseinen huulipuna on erityisen haastava kuvattava, ja sen sävy riippuu hirveästi valosta. Esim. tämän postauksen kuvissa se näyttää hyvin kylmältä. Netistä swatcheja katsellessani osassa puna oli lämmin ja paljon enemmän punaiseen menevä, osassa taas hyvin tumma ja violettinen. Tiedä sitten mikä on se todellisuus ;) Olen esitellyt wettiksen punaa myös täällä ja täällä.

Tummat huulipunat ovat jääneet hirveän vähälle käytölle, joten nyt oli aika ottaa tämä esiin kaapista. Ferguson Crest Cabernet on kovin syksyinen puna, ja niin kaunis! Nuo pienet timantit toivat vielä hieman säihkettä, ja voisin kyllä käyttää punaa vaikkapa timanteilla koristeltuna. Ne pysyivät hyvin vaikka ylähuuli niitä hipaisikin välillä.

Parhaalta puna näytti minimaalisella meikillä. Sipaisin kasvoille Lumenen CC-voidetta, varjostin hieman kasvoja ja lisäsin poskipunaa aavistuksen, sekä ripsiin laitoin hieman L'orealin Volume Million Lashesia. Neutraalit silmät antoivat kaiken oikeuden punalle, ja se näytti aika kivalle jopa minusta.

Mitäs te tykkäätte? :)

- Dreamer

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Teemaviikko: Huulet - Päivä 3


Tänään vuorossa eriparihuulet! Taas kerran Coastal Scentsin huulipunapaletilla tehdyt :) Näyttivät aivan ihanilta, nuo hempeät sävyt sopivat mielestäni todella hyvin yhteen. Voisin kyllä ihan hyvin mennä näillä vaikka kaupungille. Ainoa huono puoli oli siinä, että ne levisivät todella helposti. Kun huulet vähänkin koskettivat toisiaan, alahuulessa oli tummempi juova ja ylähuulessa vaalea. Möh! Voisin kyllä kokeilla joillakin kestävillä punilla tätä uudestaan, sillä eriparisuus olisi aika kivaa vaihtelua meikissä.

- Dreamer

tiistai 3. syyskuuta 2013

Teemaviikko: Huulet - Päivä 2


Tänään vuorossa liukuvärjäystä. Se on yksi asia, jota en ole koskaan saanut onnistumaan huulimeikeissä - paitsi nyt! Jee :) Coastal Scentsin huulipunapaletin sävyt ovat koostumukseltaan sen verran kermaisia, että ne sulautuvat hyvin toisiinsa.

Huulten ulkonurkasta alkaen levitin ensiksi viininpunaista, hieman ruskeaan taittuvaa, sävyä, jonka jälkeen lisäsin pinkkiä sävyä. Keskelle levitin kirkkaanoranssia huulipunaa. Viininpunainen sävy toimi ikään kuin huultenrajauksena, joka kehysti huulia kivasti ja toi kolmiulotteisuutta.

- Dreamer

maanantai 2. syyskuuta 2013

Teemaviikko: Huulet - Päivä 1


Jotta postaustahdin saisi pidettyä kunnossa, päätin aloittaa blogin ensimmäisen teemaviikon. Olen yleensä todella laiska tekemään huulimeikkejä, mutta teemaviikon avulla sitä on pakkokin hieman harjoitella :) Huulimeikit tulevat luultavasti olemaan enemmänkin kokeiluja, eivätkä ns. käyttömeikkejä. On hauska kokeilla, mitä kaikkea sitä keksiikään!

Teemaviikon ensimmäinen päivä alkaa sydämen muotoisilla huulilla. Tarkoitukseni oli aluksi tehdä nukkemaiset, hyvin pienet huulet, mutta sydämen muoto olikin paljon kivempi. Levitin ensin huuliin hieman Lumenen CC-voidetta sävyssä Light, jonka jälkeen maalailin punaisen sydämen Coastal Scentsin 66 Lip Paletella.

Miltä teemaviikko kuulostaa? :)

- Dreamer